– – – Mies sellainen kuin markiisi, hän ymmärtää sen paremmin — —
Laulu miellytti ja oli oivallinen loppu hurjille juomingeille. Loppunumeroon oltiin hyvin tyytyväiset ja taputettiin käsiä kuin olisi kysymys ylevästäkin teoksesta.
Hämärsi jo aamu, kun erottiin.
Kun Rassmann oli maksanut laskunsa, olivat hänen rahansa melkein lopussa.
Kunnon Schornin kauniit kirjarahat!
Mutta Rosa sai häntä lohduttaa seuraavina päivinä. Hän suunnitteli jo sitä kulkiessaan kotiin ja herra Antonius Pätzoldtin jupistessa jotakin käsittämätöntä. Vasta kun hän näki parturinkilven lähellä, mykistyi pikku kähertäjä ikäänkuin olisi äkkiä noussut hänen eteensä uhkaava kummitus, jossa hän tunsi lastensa äidin.
VI
"Wilhelm, mikähän Amilla mahtoi olla yöllä", sanoi rouva Schorn seuraavana aamuna miehelleen. "Se haukkui miltei rajummin kuin jos olisi varas talossa. Sitte ulvahti se surkeasti kuin olisi joku sitä potkaissut tai lyönyt. Talossa on täytynyt olla jonkun vieraan. Minä koetin sinua herättää, mutta sinä nukuit niin sikeästi. Sitte nousin minä ja katsoin puutarhaan, mutta en voinut nähdä mitään, vaikkakin päivä alkoi jo valeta."
Schorn vaikeni. Istuttiin kahvilla. Rassmann nukkui vielä. Schornin ajatukset olivat hänen luonansa.
Rassmannin oli täytynyt olla ulkona yli puolen yön, sillä Schorn oli seissyt sorvauspenkkinsä ääressä yhteen saakka valmistaen muuatta kiireellistä työtä; ja Rassmann, joka oli "Kultaisesta Leijonasta" tullessaan joka ilta poikennut hänen työhuoneeseensa, jos sieltä näkyi tulta, ei ollut tällä kertaa tullut. Ei ollut tullut kello yhteen mennessä.