Missähän mies oli mahtanut olla? Sitä Schorn ajatteli, aavistellen, että rauhanhäiritsijä oli kai ollut Rassmann, ja pelkäsi, että hänen vaimonsa olisi sittekin kuullut kotiystävän tulevan ja saattaisi antaa hänelle, miehelleen, nuhteita siitä, että hän suosi jäämistä ulos pitkään.
Mutta Schorn oli erehtynyt. Hänen vaimonsa ei aavistanutkaan, että toveri tuli niin myöhään kotiin; ja vaikkapa niinkin, ei hän olisi miestään nuhdellut. Tottuneena kaikissa asioissa alistumaan, piti hän kaiken hyvänä, mitä mies piti tarpeellisena tehdä. Kenties olisi ollut parempi, jos Schornin arvelut olisivat toteutuneet, kentiesi olisi hänelle riittänyt vaimonsa hiljainen varotus huomauttamaan siitä turmiosta, johon vei hänen tapansa suosia agitaattorin tyhjäntoimitusta — mutta merkillistä — rouva Schornilla oli kaikesta tästä huolimatta aina vain hyvää Rassmannista puhuttavaa; sillä rouvasta hän oli kuin olikin miellyttävä ihminen.
Rassmann oli yhä edelleen jatkanut pikku kohteliaisuuksiaan ystävänsä rouvaa kohtaan.
Jokaista naista ilahduttaa, kun häntä imarrellaan, ja vaikkakin hän ulkonaisesti tämän imartelun torjuu, painaa hän sen tarkimmittain sydämelleen. Ei ole ainoaakaan naista, jolla tarjoutuvassa tilaisuudessa olisi niin paljo miellytyshalua, ettei asettaisi viehätystään mahdollisimman parhaaseen valoon — vaikkei hänellä useimmassa tapauksessa olekaan muuta vetovoimaa kuin turhamaisuus eikä hän ajattele mitään pahaa.
Rouva Hanna Schorn oli kelpo rouva, josta tällaiset kehnot ajatukset olivat loitolla, vaikkakin hän Rassmannin mielistelyt otti mielellään vastaan ja sanoi avomielisesti miehelleen, että tämän ystävä oli miellyttävä mies. Ja varmaankin se oli vain viatonta miellytyshalua, turhamaisuuteen vivahtavaa, kun hän Rassmannin tulosta lähtien ajatteli huolellisemmin sitä, miten saisi personansa esiintymään edullisimmassa valossaan.
Jos Schornilla olisi ollut enemmän silmää vaimolleen kuin työlleen, olisi hän huomannut, kuinka Hanna viime aikoina koetti pukeutua huolellisuudella, jollaista ei ennen ollut ajatellutkaan. Ainakin oli hän tosin ymmärtänyt pukeutua sievästi ja siististi, mutta nyt hän sentään yhdessä ja toisessa suhteessa poikkesi vanhoista tottumuksistaan. Jo aikaisin aamulla pukeutui hän ja laittoi tukkansa päivää varten. Kun hän ennen kantoi koko viikon samaa pukua, vaihtoi hän nyt värejä tiheämpään. Milloin koristi hän itseään erittäin kauniilla nauharuusukkeella, milloin tukkaan kiinnitetyllä kirjavalla nauhalla, joka sopi hänen pukuunsa.
Kerran iltapäivällä oli hänellä kahvipöydässä aivan uusi heleävärinen puku, joka häntä puki erittäin hyvin ja kohotti hänen vartalonsa kauneutta. Hän oli pukeutunut tähän pukuun mennäkseen vierailulle sukulaisten luo.
Kun Rassmann kotiystävän oikeudella ilmaisi ihastuksensa puvun kuosiin ja väreihin, kysäsi Hanna nopeasti, silmäillen avoimesti häneen:
"Niinkö — miellyttääkö se teitä?" Ja Rassmann vastasi heti: "Minusta pukunne sopii teille erittäin hyvin".
Mutta Schorn, joka vielä nakersi voisämpylän puolikastaan, sanoi sydämellisesti nauraen: