Hän särpäsi yhdellä siemauksella oluensa loppupuoliskon; hänen kasvonsa olivat kuumentuneet, puoleksi viljanmehun ylenmääräisestä nauttimisesta, puoleksi kiihtymyksestä.
Sitte puuskahti hän sellaisen miehen äänellä, jolle on osotettu tie ahdingostaan, mutta hän ei vielä oikein luota sen turvallisuuteen:
"Liikkeen nimessä aksepti — — kuinka tarkotatte, herra tohtori?"
Marat toinen, josta tämä agitaattorin hidas käsitys näytti koomilliselta, naureskeli ensin parisen sekunttia, sitte lörpötti hän:
"Vekseliasiaa, kansalainen, en mitään muuta kuin yksinkertaista vekseliasiaa, siinä koko juttu. Aksepteeraatte Schornin nimessä, siihen on teillä oikeus, ja tunnin kuluessa ovat sata taalaria edessänne."
"Mutta sitä ei maksa ottaa omalletunnolleen. Kuinka mahdollistakaan tähän porvariin nähden? He, sepä vielä puuttuisi! On kostettava, sillä hyvä. Ken ei uhraa hyvällä, siltä on otettava. On tehtävä tabula rasa kaikesta, sitä olen aina sanonut. Maljasi, kansalainen, eläköön Rosaneiti, lemmittymme!"
Rassmann ei kuullut mitään. Hänen kaikki tunteensa ja ajatuksensa kiertelivät tällä hetkellä Antonius Pätzoldtin esittämän tuuman ympärillä.
Pienellä kähertäjällä oli kaikkeen tyydyttävä vastaus.
Hän alkoi jo viedä Rassmannin seitsemänteen taivaaseen, sanoen: "Samuel Hirsch asuu torin varrella. Porvari hän on hänkin, elättää itseään toisten hiellä. Oikeastaan hänellä on kenkäkauppa, mutta enimmäkseen käy hän kauppoja vekseleillä maalaisten upseerien ja tilanomistajain kanssa. On minultakin kerran ottanut viisikymmentä, mokomakin nylkyri — mutta sanon sinulle, kansalainen, giljotiini kyllä vaatii uhrinsa. Tili tulee olemaan hirmuinen tällaisille roistoille! Rautaisissa sandaleissa ja hurjasti liehuvin tukin heidät viedään telotuslavalle. Kuuletteko, millaiseksi olen ajatellut ensimäisen tervehdykseni kansojen vapauden auringolle —"
Marat toinen oli hengessä olevinaan konventin tribuunilla ja kopasi lupaavasti rintataskuaan, mutta Rassmann keskeytti hänet ynseästi ja palasi muutamin sanoin takaisin Samuel Hirschiin.