Rassmann, joka oli valmis kaikkiin muutoksiin tarkoistaan saavuttaakseen, näytti äkkiä annettuaan Rosalle menopassin ja alettuaan ajatuksineen yöt päivät askarrella vain toverinsa rouvan kanssa, saanut merkillisen muuttuneet tavat ja mieltymykset.
Hän ei jäänyt iltaisin niin pitkään oivalliseen "klubiinsa", jossa Schorn hänen luuli olevan, hänellä ei ollut enää niin suurta ikävää viettämään iltojaan "Kultaisessa leijonassa", vaan tuli yleensä kotiin aikaisemmin kuin oli odotettu.
Nuorelta mestarilta ja hänen vaimoltaan ei luonnollisesti tämä muutos jäänyt huomaamatta.
Ja merkillistä, ensimäinen, mitä Schorn ajatteli, oli jälleen, että hän tai hänen vaimonsa olisivat kotiystävää loukanneet jollakin ajattelemattomalla, vaikkeikaan pahaa tarkoittavalla lausunnolla, jotta hän sentähden tuli vanhoille tottumuksilleen uskottomaksi.
Schornin täytyi eräänä päivänä kysyä:
"Vaivaako sinua jokin, rakas ystävä, olemmeko sinua jotenkin loukanneet? Olet niin merkillisen huonolla tuulella etkä näytä yhtä elämänhaluiselta kuin ennen. Minusta olisi ikävää, jos me tahtomattamme olisimme siihen syypäät. Tälläinen nimittäin ei ole lainkaan vaimoni makuun. Voit häneltä siten viedä aivan kokonaan hänen hyvän tuulensa."
Schorn hymyili viime sanat sanoessaan, mutta Rassmann näki jälleen uuden näköalan edessään. Hän menettäisi hyvän tuulensa, jos hän, Rassmann, yhä olisi niin huonolla tuulella. Ai, ai — kuinka se kuului rehellisen Schornin suusta aivan siltä kuin hän pitäisi luonnostaan lankeevana, että ystävä puuttuisi Hannan kera kuinka hulluihin juttuihin tahansa — pitääkseen tätä hyvällä tuulella!
Schornin tarvitsi vain puhua vaimostaan tehdäkseen Rassmannin puheliaaksi.
Kotiystävä oli olevinaan aivan kummissaan siitä, että hänessä muka oli huomattu jokin muutos, ja hänen sanoistaan kuului hiljaista suuttumusta, kun häntä voitiin luulla sellaiseksi jöröjukaksi, että näyttelisi loukkautuneelta pienimmänkin aiheen siihen saatuaan.
"Kaipaan nyt enemmän kodikkuutta, teitä molempia. Te olette kaksi hyvää ihmistä. Olit silloin oikeassa, kun puhuit Pätzoldtin huonosta seurasta. Se mies ei kelpaa paljoon. Ylipäätään tulen sille asteelle, jolloin seurustellaan niin vähän ihmisten kanssa kuin mahdollista. Käyttäkäämme nyt vielä muutamat jälellä olevat elokuun illat istuen puutarhassa ja yhtä ja toista jutellen."