Rassmann, joka sattumalta oli suunnannut katseensa aitioparvekkeelle, huomasi ensin entisen rakastettunsa. Hänet valtasi äkkiä suuri sisäinen levottomuus, kun hän huomasi, miten Rosakin, nojatessaan aition rintavarustukseen, keksi hänet nyt, nyökkäsi hänelle hymyillen ja teki tervehtivän liikkeen viuhkallaan.
Tämä silmiinpistävä tervehdys, jonka täytyi edellyttää läheistä suhdetta näiden molempain kesken, ei voinut jäädä ympärillä istuvain huomaamatta.
Tämä antoi huipun kaikille arveluille Rassmannin elämästä.
Oi, itse tämäkin naikkonen, josta koko kaupunki jo puhui, jonka kiemailulta ei yksikään vanhempainsa hyvin kasvatettu poika ollut turvassa, näytti olevan hänen likeinen tuttavansa.
Agitaattori huomasi kyllä omituiset katseet, jotka suuntautuivat häneen. Hänen korviinsa kuului uudistunut kuiskutus ja supatus.
Tämä muistutus hänen vanhasta suhteestaan täytyi hänestä tuntua kiusallisemmalta kuin kaikki muu — juuri nyt, kun hän oli parhaallaan pääsemäisillään toisen naisen suosioon — naisen, jolla tähän asti oli niin hyvä maine ja jolla kuitenkin olivat korkeat käsitykset hänen hyvistä ominaisuuksistaan.
Rassmannin toinen tunne oli pelko — pelko, että hänen naisseuralaisensa oli myös huomannut laulajattaren tervehdyksen; mutta muutamalla syrjäkatseella saattoi päättää, ettei rouva Schorn ollut kohtausta huomannut.
Rassmann hengitti keveämmin.
Kunhan vain tämä rouva ei huomannut, missä suhteessa hän oli ollut tuohon ilotyttöön — tämä ainoa ajatus elähdytti häntä tällä hetkellä.
Hän kääntyi istumaan puoliksi syrjittään, jotta hän joutui selin aitioon, missä Rosa istui; ja mieltään rauhottaakseen pakinoi hän sitä enemmän Hannan kera.