Schorn jatkoi;
"Sentähden, Gustav, lyö kättä kanssani ja vielä kerran vaimonikin kanssa. Ja kuten nyt teemme sinulle pyhän lupauksen, että pidämme sinua parhaana ystävänämme luonamme parempiin päiviin saakka, niin tee myös meille mieliksi ja jätä kaikki toimeentulon huolet toistaiseksi mielestäsi. Aika tuo neuvoja — ja sanon sinulle, että se päivä on koittava, jolloin meidän aatteemme toteutuvat ja rehellinen työ pääsee oikeuteensa. Oi, jos voisin, tahtoisin mielelläni kuolla tehdäkseni kaikki ihmiset onnelliseksi, ja minä puolestani toivon itselleni vain sen verran, että voin vaimoni ja lasteni kera elää tyytyväisenä; mitäs siitä vaikkapa minun täytyisi tehdä työtä enemmänkin kuin nykyisin teen; juuri työstä, näetkö, saan siunauksen maailmassa. — Kättä siis, eikä sanaakaan enempää."
Schorn oli puhunut jommoisellakin innostuksella; huomasi jokaisesta sanasta, että niillä tarkoitettiin totta.
Rassmann ojensi hänelle vain äänetönnä kätensä; rouvalle samoin.
Silloin tuli Schorn jälleen entiselle hauskalle tuulelleen. Hän sanoi:
"Mutta nyt joutuin, Hannaseni, anna tytön huolehtia kahvista, meidän kai on paras jäädä lehtimajaan. Käske noutaa myös leivoksia äläkä unhota kisällejä. Tänään on juhlapäivä, sentähden en enää liikautakaan kättäni. Meillä on yllinkyllin puhuttavaa."
Ja rouva Schorn riensi taloon taluttaen Liisaa kädestä, jollaikaa nuori mestari, poika yhä käsivarrellaan, istuutui ystävänsä kera varjoisaan lehtimajaan.
Vielä illan tullen istuivat he siellä ja keskustelivat kaikenlaisista asioista ja tuumista. Rouva Schorn kuunteli äänetönnä miesten keskustelua, heittäen vain silloin tällöin sanan väliin. Mutta kun hän kohotti katseensa, lepäsivät Rassmannin silmät yhä hänen kasvoillaan.
Myöhään viedessään ystäväänsä makuulle ei Schorn voinut olla kysäsemättä:
"No kuinka miellyttää sinua vaimoni, enkö ole hyvin valinnut?"