Viisisataa taalaria kolmen päivän kuluessa! Rassmann ei tuntenut vähintäkään taipumusta hymyilemään kirjeen naurettavan väärän oikeinkirjoituksen johdosta. Hän olisi sen kieltämättä tehnyt, jollei rouva Schorn olisi ollut mukana pelissä ja jollei hän olisi tiennyt liiankin hyvin, mitä Rosan uhkauksesta oli odotettavissa.
Hän rutisti juudaskirjeen suonenvedontapaisesti käteensä ja tunsi halua tehdä samoin lähettäjällekin.
Varmasti oleskeli Pätzoldt tämän ilotytön kera saman katon alla. Lopulta kertoisi tämä kääpiö vielä vekselilainasta, joka Schornin liikkeen nimessä oli otettu Samuel Hirschiltä.
Ja tämä olisi uusi ase Rosan käsissä.
Viisisataa taalaria tai paljastus. Viimeksi mainittu merkitsi: Schornin ja hänen vaimonsa kunnioituksen menetystä, mahdottomuutta viipyä enää päivääkään kaupungissa, siveellistä ja aineellista perikatoa, kaikkien toiveiden hylkäämistä —
Ei, kolme kertaa ei, niin ei saanut käydä! Tulla jälleen retkaleeksi, kurjaksi retkaleeksi, repaleiseksi ja melkein menneeksi mieheksi, ilman päämäärää ja ilman toiveita! Vielä kerran: ei, kolme kertaa ei! Ennen tahtoi hän pistää tuleen kaiken ympärillään, jotta hänen mustan sielunsa pirullinen ilkeys saisi vielä kerran riemuita tämän kotoisen onnelan tuhkakasalla.
Mutta mistä otti hän rahat? Kolme päivää oli Rosa antanut armon aikaa. Se oli toki jotakin. Rassmann ajatteli jälleen Samuel Hirschiä. Juutalainen käyttäytyi aina häntä kohtaan niin kunnioittavasti ja kohotti hattuaan niin syvään kumartaen — varmaan antaisi hän tälläkin kertaa rahaa allekirjotusta vastaan. Mutta saita Samuel Hirsch oli taipuvainen velkamiehensä uuden pyynnön kuullessaan pikemmin purskahtamaan nauruun kuin täyttämään tätä uusinta toivomusta.
Se ei käynyt päinsä, se ei johtuisi unissaankaan hänen mieleensä. Hän ei yleensä vielä tiennyt, oliko "sangen kunnianarvoisa herra Schorn" hyväksynyt edellisetkään lainat. Schornin nimestä juteltiin nyt niin monellaista, ettei siitä tullut hullua viisaammaksi. Ihmiset juttelivat niin monellaisia asioita — mutta hän ei tiennyt siitä kerrassaan mitään! Oli syytä olla epäluuloinen, sillä eihän voinut nähdä yön lävitse toiseen päivään. Hän toivoi aivan varmasti määrättynä hetkenä saavansa rahat, muuten täytyi hänen mennä "sangen kunnianarvoisan herra Schornin" luo.
Niin tuumi Samuel Hirsch, samalla tehden eleitään, jotka sanoivat enemmän kuin sanat.
Viekas kauppamies ei kuitenkaan unhottanut suloisesti hymyillen liittää sanatulvaansa sanoja "kunnioitettava herra Rassmann", joiden tarkotuksena oli lieventää sitä vihamielisyyttä, jonka edelliset sanat mahdollisesti herättivät.