Jannusch tuli taas hämilleen, sillä hän oli huomannut, että se pastorin silmissä kaunisti häntä; koetettuaan olivatko hänen takkinsa napit paikoillaan, alkoi hän:
— Tahtoisin mielelläni ruveta jäseneksi kristillisten nuorten miesten yhdistykseen, jotta kehittyisin eteenpäin. Sillä isä sanoo aina, että olen sivistyneeksi syntynyt. Sellaiset nuoret miehethän aina sitte saavat hyviä paikkoja, sillä heillä on uskontoa jo veressä. Sitte rupeisin mielelläni lukkariksi.
Pastori hymyili sydämmellisesti pojan avomielisyyttä, jota hän piti aivan luonnollisena.
— Vai lukkariksi, vai lukkariksi, poikani! Siksi rupeaisivat useat. Mutta se ei ole niin helppoa kuin luulet. Tosin en tiedä mitä kykyä sinussa saattaa piillä. Pääasia on, että vakavasti pyrit eteenpäin kristillisyyden asiassa. Sitte kyllä selviät muista. Ja mitä tulee kristillisten nuorten miesten yhdistykseen, niin…
— Olen myöskin käynyt kaikissa hovisaarnaaja Bockin kokouksissa, puuttui Jannusch rohkeasti puheeseen, kun ei pastori heti lopettanut lausettaan.
— Hyvä, hyvä. Silloin voisin ehkä suosittaa sinua herra hovisaarnaajalle, lausui Julius innokkaasti. — Ehkä kaupunginlähetyksen töissä voisi ilmaantua toimi sinulle.
— Palkitkoon hyvä Jumala herra pastorin vaivan. Minä en tule sitä koskaan unohtamaan, vaan tahdon aina olla ahkera ja kelpo ihminen.
— No, toivotaan, toivotaan. Sinä et tee huonoa vaikutusta! Kuka sinut on päästänyt ripille?
— Pastori Schulze.
— Onko sinulla todistuksia koulusta?