Sanottu ja tehty. Muutaman minuutin perästä istui pappi sepän rattailla ja ajoi kärsimättömänä edelleen nuorten jälestä.
"He eivät voi vielä olla kaukana minun edelläni," sanoi hän itsekseen, "ja päälliseksi luutnanttipojalla ei liene kovinkaan kiirettä. Kun vaan pyörät nyt pitäisivät."
Hän antoi hevosen juosta vähän kiiruummin, koettaaksensa kuinka paljon rattaat kestäisi, eikä voitu huomata, että kiireempi vauhti olisi vähintäkään vahingollisesti vaikuttanut siihen pyörään, jonka seppä oli niin kehnoksi sanonut.
"Seppä pelkää rattaitansa eikä tahtoisi niiden särkyvän, se on koko salaisuus," sanoi Lahja aivan tyytyväisenä keksinnöstään, ja antoi samalla hevosen mennä vielä kiireemmin edelleen. Kaikki näytti onnelliselta ja hyvältä, ja kun hän nyt ei enää luullut tarvitsevansa pitää niin tarkkaa huolta ajopelistänsä, alkoi hän sen sijaan innokkaasti tutkia edeltäjäänsä, katsoi ja kuulteli niin tarkkaan kun taisi, istuen tätä tehden kaula eteenpäin kurotettuna ja pää väärällänsä, jotta toinen korva oli vähän enemmän eteenpäin kuin toinen. Hän luuli täten huokeammin voivansa huomata jokaisen äänen ja oli jo todellakin kuulevinansa kaukaisen, ikäänkun etenevän ajopelin ratinan.
"Hiljaa, nyt minä näen heidät!" huusi hän vihdoin riemuiten, kun hän kaukana näki liikkuvan esineen vilahtelevan edessään puiden välissä.
Hän näki todellakin oikein; luutnantin kiesi alkoi tulla näkyviin, ja ajajan sekä hänen neitonsa saattoi pian yhä selvemmin huomata.
"Minun on nyt lähestyminen heitä aivan huomaamatta," mietti maisteri; "onneksi ei kuulu ajanta kauas tällä hiekkaisella tiellä, ja sepä onkin juuri hupaista nähdä, kuinka he käyttävät itseänsä. Katso, noin verkalleen hän ajaa!… Totta tosiaan luulen, että hän laulaakin … virttä se ei varmaankaan ole, siitä saa olla vakuutettu … se on kansanlaulua… Kas, nyt ajoi hän kivelle, jotta kiesi oli vähällä kaatua. Katsos, nyt seisottaa hän… Nyt puristaa hän hänen kättänsä!"
Tämä oli enemmän kuin pappi taisi sietää, ja heti sai hevonen niin oivallisen ruoskan-iskun, että se lymysi sivulle ja tempasi rattaat raitustaan, missä ne olivat olleet. Kärryt törmäsivät siinä lähellä olevaan kiveen, ja — rats! räiskähti nyt pyörä rikki ja rattaat ja hevonen kaatuivat; mutta maisterimme olisi tässä saattanut helposti loukata kätensä tahi jalkansa, ellei hän olisi onneksi ajoissa huomannut vaaraa ja hypännyt rattailta alas. Hänen ensimäinen työnsä oli päästää hevonen irti, jotta tämä olisi pääsnyt jaloillensa, ja kun se suurella vaivalla toimeen saatiin, katsahti hän eteenpäin tielle nähdäksensä, ettei luutnantti ehkä olisi huomannut hänen onnettomuuttaan ja nyt tulisi häntä auttamaan.
Mutta ei, se oli jo liian myöhään! Kiesi oli jo kadonnut tien käänteesen, jossa metsä vielä päälliseksi oli niin tiheä, että puiden välistä oli aivan mahdoton nähdä ajajia.
Lahja mietti hetkisen huutaaksensa matkustajia, mutta luopusi heti siitä, kun hän samassa havaitsi, että hänen pulansa vähintäkin luutnantissa herättäisi pikemmin pilkantekoa kuin sääliväisyyttä. Sitä paitsi toivoi hän, että joku hänen seurakuntalaisistansa tulisi pian samaa tietä, ja sen hän teki sitäkin enemmän, kun hän vähää ennen kaupungista lähtöänsä oli nähnyt useita heistä vielä jäävän sinne.