Siinä tuli Ekeviikin asessori rouvanensa ja poikanensa, joka oli sama nuori luutnantti, mihin lukia jo on tutustunut; tuossa tuli hyväntahtoinen, jykevä "vaanjunkkari," jolla oli puustelli pitäjässä. Nyt tuli sihteeri Lundberg keltaisessa kiesissään, nyökkäillen tutusti niille asianajattajille, joita hän tässä näki; mutta viimeksi tuli suuressa retelissään nimismies vaimoneen, poikineen ja tyttärineen, kaikki niin käytännöllisesti vaunuun pakatut, että he, vaikka heitä oli niin paljon, siellä kuitenkin oli sijaa. Tämän vaunun edelläjuoksijana oli harrikarvainen koira, nimismiehen uskollinen seuraaja tärkeimmissä toimituksissa ja kaikkein niiden pelko ja kauhistus, joilla oli asiaa "komisariukselle." Fylaks näytti, ja vielä vieraalla maalla, tänään ylimyshenkensä siten, että kirkkopihan luokse tultuansa syöksi esiin ja aivan epäkohteliaasti haukkui muutamia isäntiä, joita tunsi ja joita ennen kotonansa oli huvittanut säärtä puremalla. Sen perässä tuli itse nimismies vähän kohteliaampana kuin Fylaks, mutta kuitenkin varsin vakaisena, vieläpä tyrmeänäkin, kuiskaten siellä ja täällä yhdelle tai toiselle "syntiselle" velaksi jääneistä ulosteoista, maksamattomista avisionihuudoista tahi sakoista y.m.s. Kuitenkin koki hän välistä näkyä niin hyväntahtoiselta kuin mahdollista joka kerta kun näki ukko Lundbergin, jossa hänellä oli ankara kilpailia, ja joka vielä päälliseksi oli hyvässä suosiossa isäntä-ukkojen kanssa sekä kävi nyt ympärinsä heille kättä paiskellen.
Nyt tuli rovasti rouvansa ja tyttärensä kanssa, käyden pappilasta, joka oli aivan lähellä kirkkotarhaa, ja heti tunkeusi kansaa tiheämmin sen tien viereen, jota rovastin perheen oli käyminen. Rovasti Haborg, pieni, suora ja hieno, järkeväkasvoinen ja hyvin vilkas-liikenteinen mies, tervehti ystävällisesti, oikeinpa kohteliaasti kaikkia, ja samoin teki hänen rouvasväkensäkin. Rovastinna antoi yhdelle ja toiselle emännälle kättä, ja nuori Hanna tervehti samoin entisiä lukutovereitansa, joita hän tapasi.
"Kuinka hän on kaunis!" kuiskutti kansa siellä ja täällä toisillensa.
"Kuinka hän on kaunis!" ajatteli myös luutnantti Jalopeuransydän, kun hän vanhempinensa seisoi katsellen sinnepäin, josta Haborgin perhe lähestyi.
Pian oli ilo saada tervehtää toisiansa; ja samassa sai rovasti tilaisuuden kutsua asessorin perheen päivälliselle pappilaan. Muistutettakoon tässä, että hän kutsui joka sunnuntai kaikki pitäjän säätyhenkilöt, jotka kirkossa tapasi, pöytäänsä; sillä tämän pappismiehen monen muun ansion lisäksi oli luettava sekin, että hän käytti vierasvaraisuutta niin paljon kuin varat myönsivät — ja todellakin se ei ollutkaan vähäistä.
Jos joku haluaa nähdä omituista kirkkoa, niin saa hän sen nähdä Kirkkopuussa; ja astuessa tuohon vanhaan puurakennukseen, joka oli erittäin tilava, oli varsin vaikea uskoa tulleensa yhteiselle jumalanpalvelukselle pyhitettyyn paikkaan. Se näytti pikemmin teaterisalongille. Kaksi parvea, ihan kuin teateriparvet, kävi päälletysten ympäri kirkon lähelle alttaria, jonka päällä oli neljä pienempää parvea, joilta nähtiin alas kirkkoon aivan kuin teaterin esiloukoista. Näiden kaikkien parvien takana oli, juuri kuin teaterihuoneessa, pitkiä käytäviä.
Saarnaajan sanoja selittävinä kuvina oli nähtävänä öljymaalauksia, jotka koristivat koko kattoa, ja jotka esittivät kuvauksia ei ainoastaan ihmiselämästä, vaan taivaasta ja helvetistäkin.
Viimeksi mainittuja ei kuitenkaan tarvinnut milloinkaan käyttää se sananpalvelia, joka tänään oli astunut seurakunnan hartautta herättämään; sillä rovasti Haborgilla oli paljoa syvempi kuvitus, kuin tavallisesti kirjallinen, ja semmoinen mielenhurskaus, joka oli enempi kuollutta puustavillista tietoa. Kalle Jalopeuransydän, joka istui isänsä kanssa eräällä pienemmällä kuorissa olevalla parvella, kuulteli myös hänelle harvinaisella tarkkuudella päivän saarnaa, vaikka kuitenkin oli tunnustaminen, että hän aina välistä loi silmäyksensä saarnastuolista erääsen kirkon lattialla olevaan etupenkkiin, jossa rovastin rouva kukoistavan tyttärensä kanssa istui. Nuori Hanna oli siellä, semmosen lapsellisen hartauden kuvaus puhtaissa kasvopiirteissään, että se olisi herättänyt kenessä hyvänsä vilkkainta myötätunteisuutta.
Kerran tapasivat heidän silmäyksensä toisiansa, nimittäin silloin, kun saarnamies sydämmellisimmällä lämpimyydellä lausui ne kauniit sanat rakkaudesta, jotka ovat koko Johanneksen evankeliumin kukoistuksena. Mutta eipä ainoastaan katsehet silloin toisiansa tavannut, vaan myöskin heidän sielunsa siinä yhdistyivät puhtaasen, syvään tunteesen, jonka sisällön saattaisi lausua sanoilla: "Niin tahtoisin minäkin rakastaa ja olla rakastettu!" Tämä silmänräpäys oli heidän tietämätön kihlauksensa.
Hetkisen kuluttua jumalanpalveluksen jälkeen olivat kaikki pappilaan kutsutut päivällisvieraat saapuneet sinne. Paitsi Jalopeuransydämen perhettä, nähtiin siellä myös "vaanjunkkari" ja sihteeri Lundberg, sekä "komisarius" rouvansa, kahden poikansa ja viiden tyttärensä kanssa. Itse Fylaks oli myös seurassa, joka huomattiin sen usein uudistavista raaputuksista porstuan ovelle, jotka vasta silloin taukosivat, kun eräs armelias piika kutsui sen kyökkiin ruokaa saamaan.