Herrasväen kesken nousi vilkas puhe pöydässä, ja ne, jotka tässä ensisijassa puhetta johtivat, olivat "komisarius" ja vaanjunkkari.
Edellinen puhui viimeisistä ulosmittauksistaan semmoisella innostuksella, joka näytti osoittavan, että hän piti näitä toimituksiansa ei ainoastaan soveliaana, vaan milt'ei enemmän siveellisenä vaikutuksena, jota hän todellisella hartaudella harjoitti.
Vaanjunkkari puuttui puheesen niin usein kun sai sanavuoron, joka ei ollutkaan juuri helppo asia, varsinkaan sitte kun oli saanut puolikkaan — ja haasteli "urostöistään" ja "seikkailuksistaan," joilla hän ei ensinkään tarkoittanut sotaisia sankaritekoja eikä selkkauksia, vaan yksistään semmoisia yrityksiä, kuin esim. metsäretkiä, purjehduksia y.m.s.
Sihteeri Lundberg oli alussa perin harvapuheinen ja oli tähdännyt tarkkuutensa enimmiten lasiin ja lautasiin, joiden sisältöä hän "tunteellisuudella ja varmuudella" ahmi.
Rovasti, joka enimmiten seurusteli asessorin ja hänen poikansa kanssa, oli sen ohessa kuitenkin uutterin isäntä, ja kehoitti milloin yhtä, mihin toista käyttämään hyväksensä, mitä siinä tilaisuudessa oli tarjona.
Mutta maisteri Lahjan olivat kotvaseksi kokonaan kietoneet nuo nimismiehen viisi tytärtä, jotka kaikki olivat rivakoita kauniita neitoja punaruskeine hiuksineen ja hienoine, kauniine hiviöineen sekä perin vilkkaine, milt'ei tunnokkaine silmineen. Vanhin näistä, neljänkolmatta-vuotias Katri, joka vielä piti itseänsä muita kaikkia parhaimpana, oli sen lisäksi myös vapaapuheisin, ja näytti itse saattavansa kosioita miestä, jos niin mieleensä juolahtaisi. Sanottiinpa myöskin, että hän oli antanut pastori Lahjalle vissiä pieniä viittauksia sinne päin, ja varmaa on, että hän, missä vaan toisensa tapasivat, aina ymmärsi ryhtyä keskusteluun hänen kansansa. Hyvä apulainen, joka omi jonkun määrän itserakkautta, vastaanotti tämän kunnioituksen, jos sitä siksi voimme nimittää, suosiolla, vaan varoi kuitenkin tarkoin itseänsä virkkamasta mitään semmoista, joka olisi voinut antaa aihetta nuorelle mamselille mihinkään todellisempiin toivoihin. Hän piti tosin hänestä hyvin paljon, ja tiesi myöskin, että tämä tulisi saamaan mukaansa useita tuhansia pesästä; mutta hän piti vieläkin enemmän rovastin tyttärestä, osiksi siitä syystä, että hän oli paljoa kauniimpi, ja osiksi että naimiskauppa hänen kanssansa enemmän miellyttäisi hänen turhamaisuuttansa ja saattaisi valmistaa hänelle paremman näköalan papillisella tiellä.
Tänään oli mamseli Katrilla aivan uusi keskusteluaine käsiteltävänä, ja sepä oli juuri luutnantti Jalopeuransydän. Hänestä kysyi hän, missä hän oli ollut viimeisinä vuosina, aikoiko hän nyt jäädä pitäjään, oliko hän luutnantti, vaiko vaan alaluutnantti, oliko hän kihlattu tai ei y.m. y.m, johon kaikkeen maisteri vastasi aivan kuivasti ja haluttomasti aina mitä tiesi. Nimismiehen molemmat pojat seisoivat sill'aikaa suu avarasti ammollaan, töllistellen luutnanttia.
Mutta nyt tulivat rovastin rouva ja Hanna, joilla kirkosta tultua oli ollut valmistelevia toimia kyökin puolella, ja nyt istuttiin pöytään. Rovastilla oli hyvää madeira-viiniä tarjottavana, ja ensimäistä lasia tyhjennettäessä toivotti hän vieraitansa tervetulleiksi. Mutta toista juodessa esitti asessori Jalopeuransydän maljan isännälle, joka tänään täytti seitsemännenkuudetta vuotensa. Näin kului atria parhaimmassa sopusoinnussa, ja komisarius, vaanjunkkari sekä sihteeri Lundberg eivät suinkaan olleet vähimmän tyytyväiset.
Päivällisten jälkeen saatettiin naiset pieniin asuntohuoneisin, jolloin nimismiehen Katri, joka oli pöydässä istunut luutnantin vieressä, itse otti hänen käsivartensa, johon hän kävellessä tuttavimmasti nojausi.
Kaikkia vieraita pyydettiin myös viettämään iltaa pappilassa, ja sitä ei kukaan vastustanut. Edellinen osa jälkipuolipäivää vietettiin kävelemällä puutarhassa, jossa kahvea ja muita virvoituksia nautittiin; mutta kun aurinko alkoi kallistua laskumailleen, mentiin jälleen huoneisin. Siellä seisoi herroja varten pieni viehättävä pöytä, jolla oli punssia ja "toti-aineita."