Toimeen tuota nyt siis ryhdyttiin ja lasit täytettiin, jolloin tarkka katselia olisi huokeasti voinut huomata jonkunlaisen levottomuuden maisteri Lahjassa. Syy tähän hänelle joksikin harvinaiseen mielialaan sai kuitenkin pian selityksensä.
Kun maisteri näki, että kaikki olivat täyttäneet lasinsa ja naisten huoneesen katsottuansa huomannut, että maustinviinitarjoin oli siellä kiertänyt ympäri, tarttui hän nähtävällä urhoollisuudella lasiinsa ja sanoi syvällä, omituisimmalla äänellä:
"Suvaitsevatko herrat seurata minua naisten luokse? Minulla on pieni malja esitettävänä."
Luonnollisesti seurattiin tätä pyyntöä sangen halullisesti, ja nyt retkeiltiin lasit kädessä lähimpään huoneesen, jossa maisteri povitaskustansa otti esiin paperin, yskäsi ja pyysi kotvaseksi läsnäolijain huomiota puoleensa. Ja kun tietysti tätä ei kukaan vastustanut, luki Lahja nyt teeskennellyllä äänellä seuraavat värsyt:
"Seitsemänkuudett' täyttävi
Nyt rovasti,
Ja siksi me nyt riemussamme
Myös maljan hälle kallistamme.
Tiens' onpi ollut ihmeinen,
Tie avujen,
Ain' ollen muille esikuva.
Ken tohtii häntä halveksua?
Hän, hyvä paimen, lampaitaan
Käy kaitsemaan,
Ja jos ne seuraa neuvojansa,
Niin välttävät he vaarojansa.
Ja joskin susi toisinaan
Saa jonkunkaan, —
Kun paimen huutaa äänellänsä,
Pois susi juoksee häpeissänsä.
(Tämän värsyn lopussa vilkaisi maisteri karsaasti vasemmalle, jossa luutnantti seisoi).
Siis terve! Paljon surua
Sä jalona
Oot nähnyt. Aina puuttuvilla
On leipäs ollut saapuvilla.