Nyt tehtiin pian valkea; iso pannu laitettiin tilavalle tulisijalle, arrakkia, vettä ja sitruunia tuotiin esiin, ja niin alkoi sihteeri sääntöjen mukaan juoman valmistamiseen.
Ukko oli nyt ottanut nutun pois päältänsä ja näytti oikein hupaselta, kun hän paitahihasillaan seisoi kuurullaan pannun ääressä, ammentaen isolla lusikalla ja tarkastellen tuota keltaista nestettä, yhtä visusti kuin kullan tekiä kerran katsoi kullan valmistuslaitostaan. Onnistuneen punssin saamiseksi on aivan välttämätöntä silloin tällöin maistaa tuota, ja sitä ei laiminlyönyt myöskään sihteeri. Tuon tuostakin otti hän lusikasta naukun, mutta milloin oli se liian paljon, milloin liika vähän imelää, milloin liian heikkoa, milloin liian väkevää, ja kaikkea tätä oli järjellisesti sovittaminen. Kuitenkaan ei tuo kunnianmies laiminlyönyt aina välistä katsahtaa ulos tielle, josta räätäliä odotettiin. Mitä enemmän hän maisteli punssia, sitä lujemmaksi tuli hänen toivonsa, että mestari "Snitt" pian saapuisi näkyviin. Mutta tämä oli ainoasti ajaksi; sillä kun kello löi kaksi ja tuo kohtaloa ratkaiseva kolmas hetki joka silmänräpäys tuli yhä likemmäksi alkoi hänen luottamuksensa horjua ja muuttua vihdoin melkein epätoivoksi. Tämä tapahtui silloin, kun kello löi kolme neljännestä kolmatta.
"Kiusattu ja riivattu!" huusi hän nyt, heitti punssilusikan ja tarttui molemmin käsin tukkaansa. "Jos se hirtehinen nyt viimeisellä minuutilla tuleekin, niin en minä kuitenkaan enään ennätä pukeutua ennen vierasten tuloa. Hiljaa! Nyt ajaa joku ulkona — hän se toki lienee kuitenkin!"
Mutta sepä ei ollutkaan hän; siihen sijaan tuli pari vierasta. Onneksi eivät he sattuneet siihen huoneesen, jossa hän oli; mutta varmuudeksi juoksi hän ovelle ja telkesi sen. Sitte riensi hän erään piirongin luokse ja alkoi lappaa sieltä ulos kaikkia tarpeellisia liinavaatteita.
Enenevällä tuskalla puki päällensä nyt sulhasparka kaikki, mitä tästä vaatteenlajista oli tarvis tilaisuudessa käyttää ja oli jo valmistaunut antamaan vihkiä itsensä helmatakilla, kun vihdoinkin tuo kauan toivottu räätäli tuli. Samaan aikaan tämän kanssa tulivat melkein kaikki muutkin häävieraat, ja niin ei auttanut muuta kuin kiiruhtaa. Keinonsa kokenut räätälimestari auttoi ystävänsä kuntoon, ja niin seisoi tämä pian välkkyvässä uudessa mustassa puvussa, valmiina menemään vierasten luokse. Ne olivat, paitsi kaikkia niitä henkilöitä, jotka jo tulimme pappilassa tuntemaan, (lukematta rovastin rouvaa, joka oli sairastunut), morsiamen molemmat veljet, kersantti ja kestikievari Svanbom, sekä muutamia kaukaisia sukulaisia — sulhasen puolelta ei niitä ollut ensinkään — ynnä kirkkoväärtti ja lautamies sekä useita vähemmän kuuluisia seurakunnan henkilöitä, jotka kuitenkin kaikki olivat joko ennen jo sihteerin asian ajattajina taikka jotka sitä halusivat, ja vihdoin kaupungista se niin toivottu räätälimestari, sekä se kauppias, jonka luona sihteeri Jönköpingissä teki kauppansa, ynnä tämän molemmat "puotiherrat," pari oikein akkelaa poikaa kärvennetyin hiuksin ja sileine sormikkaineen.
Kaikki olivat kokoontuneet hääsaliin — kaikki, paitsi morsian.
"Hän vaatettaa itseänsä hyvin vitkaan," kuiskasi joku seurassa.
"Näyttää, ettei hän ole tottunut morsiamena seisomaan," muistutti toinen puotilainen.
"Mutta eikö hän siis ole pian valmis?" kysyi vaanjunkkari, morsiamen vanhempi veli, kestikievarilta.
Vaanjunkkari oli oikeutettu sitä kysymään; sillä hänen piti tässä juhlatilassa olla morsiamen isänä.