"Ole hyvä ja kuulusta, eikö hän kohta tule!" lisäsi hän jotenkin kärsimättömästi; sillä hän näki, että itse sävyisä rovasti, jonka oli vihkimys toimitettava, silloin tällöin katsahti odottavin silmin salin oville.
Näin puhuteltu meni kuulustamaan, eikö hänen sisarensa jo pian tulisi odottavien näkyviin, ja erään piian johdolla kiersi hän ympäri huoneusta sekä tuli vihdoin siihen kammariin, jossa etsittävä oli. Mutta mimmoisessa tilassa löysi hän hänen siellä. Melkein tunnotonna; hän makasi nimittäin sohvalla syvään uneen vaipuneena — ja niin syvään, että täytyi kelpo lailla ravistaa häntä, ennenkun hän saatiin valveille. Kun tämä vihdoin oli onnistunut, kapsahti hän kiivaasti ylös kysyen, miksi hän ei saanut maata rauhassa; mutta veli sai hänen vihdoin niin paljon tointumaan, että hän alkoi ymmärtää, mistä kysymys oli.
"Katso tässä," sanoi veli, tuoden hänelle pesuvadin vettä täynnä, "pistä pääsi tuohon, niin pian jälleen virkistyt."
Mamseli Saarlotta noudatti tätä viisasta neuvoa; mutta kun hän näin vilvoitteli punakoita kasvojansa, huomasi herra Svanbom pöydällä tyhjän putelin.
Se oli sama portviini puteli, jonka morsian otti mukaansa, kun hän edellä puolen lähti konttorista huoneesensa.
Juonikas vaatetus oli vihdoin valmis, ja nyt seisoi morsian puettuna lyhythihaiseen mustaan silkkihameesen kaareisella vyötäryställä, mutta niskasta valui ruunuun kiinitetty valkea huntu aina alas maahan niin että se hänen käydessään laahasi perässä.
Nyt tuli vaanjunkkari ja otti hänen kädestään kiini, ja niin mentiin alakertaan. Se kävi niin pian, että rivakka soturi tuskin saattoi seurata, ja oli lähes lentää suin päin rappuja alas, koska morsian, sen mukaan kun hän itse sanoi, astui koko rappujen mitan kahdella askeleella.
"Viimeinkin alkaa päivä valeta," sanoi nimismies, puoli ääneen, kun päivän ruhtinatar vaanjunkkarin sivulla astui saliin.
Rovasti seisoi jo kirja kädessä ja sulhanen häntä lähellä. Ukko Lundberg näytti tänään oikein somalta, seisoen uudessa hienossa puvussaan, jota kaupungin suuri "mestari" ylpeydellä katseli, ja tuskin oli sulhasen mustissa hiuksissa ainoaakaan harmaata karvaa. Niin, hän näytti oikein "naastilta," ja heti kun morsian hänen huomasi, irroitti hän itsensä taluttajansa kädestä ja syöksi, vilkaisematta oikealle taikka vasemmalle, tulevan puolisonsa luokse, kiersi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli tulisesti häntä. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut muuta kun kerran, vaikka hänellä oli hyvä halu siihen, sillä hänen vanhempi veljensä tarttui heti hänen käsivarteensa ja saatti hänen siten niin paljon tointumaan, että hän jätti uhrinsa ja sen sijaan kömpelösti tervehti kokoontuneita.
Nyt alettiin vihkimys. Kun kumpaisenkin naittilaan piti antaa lupauksensa, lausui tämän sulhanen hyvin matalalla äänellä, mutta kovaäänisempi sen sijaan oli morsian. Kun hän lausui sanat: "Minä Saarlotta Svanbom otan sinun Kalle Uolevi Lundberg'in minun aviopuolisokseni j.n.e." teki hän tämän niin pontevasti ja niin naurettavilla käsien liikunnoilla, että koko hääjoukko oli vähällä nauruun purskahtaa.