Ei ainoastaan hienotuuteista rovastia, vaan sulhastakin vaivasi suurimmasti tämän toimituksen kestäessä morsiamen käytös, ja sen loputtua kiiruhti sentähden viimeksi mainittu luopumaan hänestä, peläten sitä, että morsian vielä kerran tahtoisi koko yleisön edessä rasittaa häntä helleyden vakuutuksillansa.
Siltä todellakin näytti, että hän aikoi niin tehdä; mutta kun hän näki siihen olevan esteitä, syöksihe hän sen sijaan sulhasen luokse, tarttui hänen käsivarteensa ja huusi, kovasti temmaten häntä puoleensa:
"Nyt sinä olet minun, Lundberg."
Sulhanen otti vastaan tämän tunteen ilmauksen aivan tyynesti; mutta toivoi itseksensä, että hänen "osansa," vähintäkin tässä tilaisuudessa, olisi hänestä niin kaukana, kun pippuria kasvaa, koska hän selvästi huomasi, kuinka enin osa häävieraista seisoi ikkunain edessä ja salaa nauroivat morsiamelle.
Mutta nyt kannettiin virvoituksia ympäri vierasten rivejä.
Siellä ja täällä salissa muodostui nyt pieniä joukkoja aina sen mukaan, myötätunteisuus tahi arvelu veti toista toisensa luokse, ja siten syntyi siellä oikein vilkas sopusointu.
Rovasti jutteli hetkisen luutnantti Jalopeuransydämen kanssa
Tukholmasta ja hänen olostansa siellä.
"Oletko jo kokonaan lopettanut oppimääräsi Mariebergissä, hyvä Kalle?" kysyi hän.
"Jaa, sen olen tehnyt, ja saatan nyt kertoa sedälle, että minä juuri eilispäivän postissa sain sen iloisen ilmoituksen, että ensiviikolla tulen jättämään alaluutnantin arvon, ja että pääsen syksyyn asti opetusupseeriksi Mariebergiin."
"Ohoo, sitäpä kelpaa kuulla — onnea, nuori ystäväni, se on minusta oikein iloista!" sanoi rovasti, taputtaen toivoisaa nuorukaista olkapäälle.