Morsiamen seppelettä tanssittiin ja Katri sai sen. Sitte soitettiin valssia, ja silloin tuli vilkas elämä hääsalissa. Vaanjunkkari sulki morsiamen isällisesti syliinsä ja pyöri hänen kanssansa niin huikeasti, että permantopalkit hiljaa huokailivat heidän jalkainsa alla. Niinkun taivaankappale, muodosti hän soikean radan ja ohjasi tiensä säännöllisesti siihen suuntaan.
Alussa kävi tämä aivan muhkeasti — mutta kuka voi edeltäpäin laskea, mitä saattaa tapahtua? Samassa joukossa, missä pyörivät molemmat kaupungista tulleet puotilaiset, jotka tänään olivat ilmauneet, miten kaksi pyrstötähteä, maanpaikkakunnan taivaalle, ja ne tanssivat taiteellisemmin, mutta sivullisten silmissä vähemmän säännöllisesti — milloin eteenpäin, milloin takaperin, aina sen mukaan, miten soveltui ja he tyttöjensä Katrin ja erään hänen nuoremman sisarensa kanssa suostuivat. Sattuipa että nämä vilkkaasti liikkuvaiset olennot äkkiä tölmäsivät noita kömpelömpiä vaanjunkkaria ja morsianta, ja tölmäys oli niin ankara, että viimeksi mainittu pari tuli peräti pois radaltaan ja kaatui hermottomasti lattialle.
Tästä syntyi jonkunlainen häiriö, ja kun siihen syylliset tanssittajat anteeksi pyytämisen sijaan ainoasti nauroivat asialle, innostui vaanjunkkari ja selitti, että sellaiset "pippurikadetit," jotka eivät ole oppineet säädyllisyyttä, saisivat pysyä kotonaan tiskin takana.
Nuoret puotilaiset, jotka tunsivat tämän koskevan heidän kunniaansa, alkoivat vastustella, mutta tämän keskeytti pian heidän isäntänsä, joka riensi paikalle ja kuiskasi heille, että he vaikenisivat. "Ettekö muista, että nämä ovat meidän kauppalankojamme?" oli vaikuttavin syy, mikä hänellä oli esiin tuoda. Kauppamies käytti myöskin tätä tilaisuutta, osoittaaksensa apulaisillensa, ettei he pyytäisi tanssiin ainoastaan mamseleita, vaan talon tyttäriäkin, ja että olisivat hyvin kohteliaita sekä heille että heidän äideillensä.
"Tuommoista 'seikkaa' totta tosiaan ei minulle ole koskaan tapahtunut," tuumasi vaanjunkkari, kun hän siinä seisoi ja löi nenäliinallaan tomua pois vaatteistansa.
Mutta hän ei ollut ainoa, joka sinä iltana sellaiseen seikkaan sattui; apulaisen piti myös kokea samaa.
Kun, näet, uutta valssia taas soitettiin, meni maisteri niin kiirein askelin, kuin hänen virka-arvonsa suinkin salli, sinne, missä nuori Hanna istui. Hän tahtoi pyytää häntä tanssiin ja kumarsi sentähden oikein herramaisesti rovastin tytärtä, vaan ei vielä ennättänyt avata suutansa sanaakaan virkkaamaan, kun äkkiä kumea jyrähdys kuului loitolta.
"Ukkonen! ukkonenko nyt käy?" sammalsi Lahja, joka aina tavattomasti pelkäsi tätä luonnon ilmiötä.
"Jaa, sen uskon varmaan," vastasi Hanna.
Samassa lähestyi Kalle Jalopeuransydän, ja ennenkun pappi vielä ennätti enempää sanaakaan virkkaa, oli edellinen pyytänyt jo Hannan tanssiin. Heti sen jälkeen kiitivät lapsuuden ystävät huimassa valssin leikissä.