Kun soitto jälleen vaikeni, nähtiin pihalle kokoontuneen paljon väkeä, joka tahtoi nähdä morsianta. Tästä syystä temmattiin salin ovet seppo selälleen, ja joukko virtasi porstuaan, vieläpä osa hääsaliinkin. Tätä tilaisuutta käytti myöskin komisariuksen "Fylaks" hyväkseen ja tunkeusi sisälle, mutta huomattiin heti, ja sen oma isäntä itse ajoi hänen ulos.
Kun tämä tapahtui ja vieraat osiksi katselivat nimismiehen koiran ajoa, osiksi olivat huomionsa tähdänneet joukkoon ja morsiuspariin, hiipivät komisariuksen molemmat pojat huomaamatta ympärinsä ja joivat kaikista puoliksi tyhjennetyistä laseista, minkä kiireessä taisivat, jonka jälkeen he, tyytyväisinä siitä, että kukin kohdastaan olivat jotakin vaikuttaneet, jälleen sekautuivat joukkoon.
Hanna meni valssin loputtua erääsen pienempään huoneesen virvoittamaan itseänsä limonaadilla ja oli siellä hetkisen aivan yksinään. Ei voi tarkasti päättää, josko nuori luutnantti tästä syystä tai pelkästä sattumuksesta tuli sinne pistäyneeksi; päätös vaan oli se, että juuri kun Hanna oli istumaisillaan, seisoi iloinen soturipoika hänen vieressään. Keveä puna lensi siinä Hannan kasvoille, mutta, ollen teeskentelemätön, ei hän juosnut ovelle, kuten moni muu tyttö hänen sijassaan olisi tehnyt, vaan otti sen limonaadipaikan, minkä oli aikonut.
"Kiitoksia, Hanna, tästä valssista!" sanoi Kalle, istuutuen tuolille aivan lähelle Hannan istuinta. "En koskaan elämässäni ennen ole saanut semmoista valssia."
Hanna loi silmänsä alas ja punastui uudestaan.
"Muistaakos Hanna, kun me ajoimme Attarpin nummen ylitse muutama viikko sitte?"
"Sen muistan aivan hyvin," vastasi Hanna, ollen hiukan hämillään, kun hän samassa muisti, että Kalle mainitulla metsätiellä oli suudellut hänen kättänsä.
"Muistaako Hanna, että minä silloin lauloin vanhan, hyvin vanhan laulun?"
"Jaa, sitä en ole myöskään unhottanut."
"Nyt on minulla siihen sijaan aivan uusi laulu," jatkoi Kalle vetäen toisesta sormikkaastaan esiin pienen käännetyn paperin; "huvittaisiko Hannaa katsoa sitä?"