Yötä kului. Ukkonen oli lisääntynyt kiivaasti, ja salama salaman perään lävisti pimeyttä, vaan kuitenkaan ei ollut rajuilma vielä ennättänyt Mäkipuuhun, ja epätietoista oli, tokko se sitä suuntaa kulkisikaan. Vihdoin tuli puhe kotiin lähdöstä, ja häävieraat alkoivat tässä isäntäväkeä hyvästijätellä. Mutta kas, olipa yksi, joka ei siitä tahtonut kuulla ensinkään puhuttavan.
"Ei yksikään saa mennä kotiinsa tänä iltana," mietti sihteeri, ja morsian yhdistyi siihen.
"Täällä on tilaa kaikille," toisti Lundberg, "ja aamulla syömme pienen eineen yhdessä." Useimmat vieraat suostuivat tähän, mutta kaupungin herrain täytyi välttämättömästi mennä kotiinsa.
"Meidän täytyy mennä kaupunkiin tänä yönä, vaikka vielä sataisi noita-akkoja," sanoi yksi puotilainen.
"Aivan oikein," säisti kauppamies, "asiantoimet käyvät edellä kaiken."
Rovasti myös selitti, että hänen piti välttämättömästi mennä kotiin, ja tuokion kuluttua ajoi hänen renkinsä vaunut rapun eteen.
Mutta kun hän tyttärensä ja apulaisensa kanssa oli juuri salissa lähtemäisillään, tuli eräs mies ja pyysi saadaksensa puhua "kunnioitetun rovastin kanssa." Kysymyksenä oli mennä ripittämään miehen sairasta vaimoa, joka makasi kuolemaisillaan. Maisteri Lahja tuli tästä perin pahoille mielin, koska nyt tulisi hänen osaksensa parhaillaan lähestyvässä rajuilmassa lähteä tuohon vastenmieliseen toimitukseen. Mutta rovasti, joka tiesi hänen auttamattoman pelkonsa ukkosesta, pelasti hänen siitä, ilmoittaen itsensä halulliseksi lähtemään kuolevan luokse. Kun kuitenkin paikka oli kolme neljännestä peninkulmaa siitä ja aivan vastakkaiseen suuntaan pappilasta, niin päätettiin myöskin samassa, että Hanna ja maisteri jäisivät hääpaikkaan, kuitenkin sillä ehdolla, ettei edellinen enää saisi tanssia muuta kuin yhden tanssin. Sitte meni rovasti, ja kun tuo luvattu tanssi oli loppunut, saatettiin kaikki vieraat niihin huoneisin, jotka heille olivat valmistetut.
Yläkerrassa oli kaksi huonetta valmiina rovastille ja Hannalle, pari huonetta nimismiehelle ja hänen perheelleen, samoin myös asessorille, luutnantille ja vaanjunkkarille. Maisteri Lahja oli sijoitettu alakertaan hääsalin viereen, ja samassa kerrassa makasi morsiuspari.
* * * * *
Ukkonen asettui jälleen, ja kotvasen kuluttua nukkuivat kaikki vieraat. Kaikki olivat antauneet rauhallisesti lepoon, kaikki, paitsi yksi. Tämä yksi oli Lahja. Maisteri ei ainoasti pelännyt ukkosta, vaan paljon muutakin, esim. varkaita. Ollaksensa täysin vakuutettu, ettei joku semmoinen olisi hiipinyt hänen huoneesensa, otti hän kynttilän ja tarkasteli sen valossa jokaisen nurkan, aukaisi kakluunin oven ja katsoi sinne, sekä otti vihdoin keppinsä ja lyödä huiski sillä sängyn alle. Ei ollut huoneesen kukaan piiloutunut.