Melu tuli sillä välin vielä entistä kiivaammaksi. "Malta, jos siellä olisi murtovarkaita!" sanoi sotilaamme, nousi ylös ja otti vaatteet päällensä. Hänen miekkansa oli tuolilla virkapuvun vieressä, ja varustettuna tällä säilällä, joka ei vielä koskaan ollut verellä värjätty, riensi hän ulos pitkään käytävään, jonka molemmin puolin yläkerran huoneet olivat.
Vaanjunkkari ei ollut ainoa häävieras, jonka tämä kummallinen melu häiritsi yölevostaan; kaikki olivat havahtuneet; ja juuri kun mies miekkoinensa tuli käytävään, aukenivat siellä ovet oikealla ja vasemmalla puolella, ja usea ääni huusi: "Mikä nyt on? Mitä Herran nimessä se on?"
Useimmat yhdistyivät vaanjunkkarin ensimäiseen ajatukseen, että morsian olisi matkaansaattanut jonkun metelin; mutta komisarius, jolla oli tarkemmat korvat kuin kaikilla muilla, vastusti jyrkästi sitä ja luuli, että taloon oli tullut ryöväreitä. Hän oli sentähden ottanut pistoolin käteensä — hän piti aina sen mukanaan, mihin vaan meni, koska "teillä ja poluilla oli paljon ilkeätä väkeä," ja meni tällä aseella varustettuna miehekkäästi alakertaan. Hänen jälessään tulivat vaanjunkkari ja luutnantti (asessori oli jäänyt huoneesensa), sekä heidän perässään muutaman askeleen päässä eräs rouvasihminen, nimittäin mamseli Katri.
"Ah, Herra Jumala, varjele meitä!" valitti hän tuskallisella äänellä.
"Vaiti siellä!" sanoi komisarius häätävällä äänellä; "muutoin ne menevät pakoon."
Niin meni nyt matkue aivan hiljaa rappuja alas. Tultuansa alakertaan, sai pieni joukko lisää muista talon asukkaista. Ja katso, oli itse morsiankin! Puoliksi puettuna, yölamppu yhdessä ja iso tomuharja toisessa kädessä, syöksi hän porstuaan, ja hänen perässään, mutta veltommin ja varovaisemmin, kävi sihteeri Lundberg itse tohveleissaan ja yönutussaan.
"Se on maisterin huoneessa," sanoi morsian osoittaen, niinkun hänellä olisi ollut komentokapula kädessään, erääsen oveen edempänä porstuassa.
Ratkaiseva silmänräpäys oli läsnä. Komisarius juoksi, pistooli vasemmassa kädessä, ovelle, joka oli suljettu ja avain lukosta pois otettu.
"Onko semmoista avainta joka tähän käy?" kuiskasi hän morsiamelle.
"On," vastasi hän, juoksi sitte huoneesensa ja tuli heti takaisin tuoden avaimen, jonka hän itse otti esiin ja asetti maisterin oveen. Heti tempaisi komisarius sen selälleen, ja nyt huusi ruununpalvelia peljättävällä äänellä: