Oli täysi syy otaksua, että elefantti, jonka jälkiä he seurasivat, oli "kuljeksija". Sen yksinolo oli jo sinänsä epäiltävä asianhaara, koska elefantit tavallisesti käyvät laumoissa, kahdesta kahteenkymmeneen, jopa viiteenkymmeneenkin luvultaan. Hävityksen merkit, joita se oli jättänyt taaksensa, sen mahtavat jäljet, kaikki osoittivat sen kuuluvan noihin raivoisiin elukkoihin. Että niitä oli tällä seudulla, siitä heillä oli jo todisteita. Swartboy väitti, että sarvikuonon tappama oli sitä lajia, muutoin se ei olisi hyökännyt tämän kimppuun, kuten se oli tehnyt. Bushmannin arvelussa oli varsin paljon todenperäisyyttä.
Näine vaikutteineen on siis vähemmän ihmeteltävää, että metsästäjämme tunsivat hiukan pelkoa ajamaansa otusta kohtaan.
Jäljet tulivat yhä vain tuoreemmiksi. Metsämiehet näkivät puita tyvet käännettyinä ylöspäin, juuret näyttäen norsun hampaiden merkkejä ja vielä märkinä sen suunnattomasta suusta vuotaneesta syljestä. He näkivät tuoksuavia taitettuja mimoosan oksia, joiden haju ei ollut vielä ehtinyt haihtua. He päättelivät, ettei otus voinut olla kaukana.
He kiersivät metsänkielekettä — bushmanni hiukan edellä.
Äkkiä Swartboy pysähtyi ja astui askeleen taaksepäin. Hän käänsi kasvonsa seuralaisiansa kohti. Hänen silmänsä pyörivät entistä nopeammin; mutta vaikka hänen huulensa näyttivät liikkuvan ja kielensä heiluvan oli hän liian kiihtynyt saadakseen sanaakaan suustaan. Naksutusten ja sihinän ryöppy tulvasi esiin, muttei mitään selvästi äännettyä!
Toiset eivät kuitenkaan tarvinneet sanoja ymmärtääkseen, mitä tarkoitettiin. He tiesivät Swartboyn aikovan kuiskata, että hän oli nähnyt "se olifantti"; niinpä molemmat kurkistivat hiljaa pensaan takaa ja näkivät omin silmin tuon mahtavan nelijalkaisen.
29. luku.
IRTOLAISNORSU.
Norsu seisoi _mokhala_puiden viidakossa. Näillä on, toisin kuin vähäisillä mimoosilla, korkea alaston runko, jonka latvassa on tuuheat lehvät, muistuttaen muodoltaan sateensuojaa tai päivänvarjoa. Sen kirkkaan vihreät parittaiset lehdet ovat kirahvin mieliruokaa, mistä johtuu niiden kasviopillinen nimitys Acacia giraffae; ja siitä johtuu myös hollantilaisten metsästäjäin kesken yleinen nimi "cameldoorn".
Korkea kirahvi, jonka tarttumaan soveliaat huulet ovat lähes parinkymmenen jalan korkeudella ilmassa, voi syödä näistä puista ilman vaikeutta. Niin ei ole norsun laita, jonka kärsä ei voi ulottua niin ylös; ja sen täytyisi usein jäljitellä sadun kettua, jollei sillä olisi keinoja, millä saada houkutteleva suupala ulottuvillensa — nimittäin yksinkertaisesti katkaisten puun. Sen se suunnattoman voimansa avulla saattaakin tehdä, jollei runko satu olemaan lajinsa suurimpia.