Kun metsämiehemme ensin loivat silmänsä norsuun, seisoi se kaadetun mokhalan ääressä, jonka se oli katkaissut poikki juuren läheltä. Se riipi lehtiä irti ja täytti niillä tilavaa vatsaansa.
Niin pian kuin Swartboy jälleen osasi hallita kieltänsä, sujahutti hän kiireisesti kuiskaten:
"Passa päälle, baas Bloom — varo kovin — ei mennä liki sen — se peto vanha klow. Minä sano — se ilkeä! — Minä tunte se vanha härkä pahus!"
Tällä merkillisten lauseiden tulvalla Swartboy tahtoi varoittaa isäntäänsä liian ripeästi lähestymästä elefanttia, koska hän tiesi sen olevan ilkeätä lajia — lyhyesti: irtolaisen.
Miten Swartboy sen tiesi, voisi näyttää arvoitukselta, koska eläimessä ei ollut mitään erikoisia merkkejä, jotka olisivat erottaneet sen toisista sukulaisistaan. Mutta bushmannin tottunut silmä näki jotakin elefantin yleisissä piirteissä — aivan kuten saattaa erottaa raivoisan ja vaarallisen härän lempeämpiluontoisista tai häijyn ihmisen hyvästä, jonkin ilmeen nojalla, jota ei voi määritellä.
Van Bloom itsekin ja myöskin Hendrik näkivät, että norsulla oli tuima ja hurja ilme.
He eivät tarvinneet Swartboyn neuvoa menetelläkseen varovasti.
He viipyivät muutamia minuutteja tarkastellen pensasten lomitse suunnatonta nelijalkaista. Kuta enemmän he tarkastelivat, sitä varmemmaksi tuli päätös hyökätä sen kimppuun. Sen pitkien torahampaitten näkeminen oli liian houkuttelevaa van Bloomille, jotta hän olisi voinut hetkeäkään ajatella päästää sitä taistelutta menemään. Pari luotia hän joka tapauksessa lennättäisi siihen; ja jos tilaisuutta olisi, paljon useampiakin, jolleivät ne riittäisi. Van Bloom ei jättäisi noita erinomaisia torahampaita ilman ottelua.
Hän ryhtyi heti miettimään turvallisinta hyökkäystapaa; mutta hänelle ei jäänyt aikaa kypsyttää mitään suunnitelmaa. Norsu näytti levottomalta ja oli nähtävästi aikeissa kulkea edelleen. Se voisi hetkisen kuluttua olla tipo tiessään ja kuljettaa heitä perässään maileja, tai kenties se hukkuisi heiltä vallan, sankan "odota-vähän" suojassa.
Nämä arvelut saivat van Bloomin päättämään aloittaa oitis hyökkäyksen ilman muuta suunnitelmaa kuin hiipimällä niin lähelle kuin olisi turvallista ja laukaisemalla pyssynsä. Hän oli kuullut, että yksi ainoa otsaan osunut luoti surmaisi minkä norsun tahansa; ja jos hän vain pääsisi sellaiseen asemaan, että hyvin voisi ampua otusta edestäpäin, uskoi hän olevansa kyllin hyvä tarkka-ampuja osatakseen luotinsa oikeaan paikkaan.