Hänen ei olisi tarvinnut juosta ainoatakaan askelta, sillä elefantti, yhtä pelästyneenä kuin hänkin, jatkoi kulkuaan viidakon läpi hävittäen puita ja oksia eteenpäin rientäessään. Ääretön nelijalkainen ei pysähtynyt, ennenkuin oli saanut useita maileja itsensä ja ikävän seikkailunsa näyttämön väliin!
Van Bloom ja Hendrik olivat tällä välin ladanneet uudelleen ja lähtivät Swartboyn avuksi; mutta nopeasti kiitävä bushmanni ryöpsähti heille aivan vasten silmiä, palatessaan ihmeelliseltä pakomatkaltaan.
Metsämiehet, jotka nyt olivat työstänsä lämminneitä, ehdottivat, että seurattaisiin jälkiä; mutta Swartboy, joka oli saanut tarpeekseen "vanhasta irtolaisesta", selitti, ettei ollut pienintäkään mahdollisuutta saavuttaa sitä ilman hevosia tai koiria; ja kun heillä ei ollut kumpiakaan, olisi aivan hyödytöntä seurata sitä kauemmin.
Van Bloom näki, että huomautuksessa oli perää, ja enemmän kuin milloinkaan hän suri hevostensa menettämistä. Elefantti, vaikka sen helposti saavuttaa hevosella ratsastaen tai koirien umpikujaan ajamana, voi helposti päästä pakoon jalan kulkevalta metsämieheltä; ja kun se kerran on päättänyt paeta, on vallan turha vaiva seurata sitä enää.
Nyt oli jo liian myöhäistä etsiä toisia norsuja; ja tyytymättöminä metsästäjät jättivät ajon sikseen ja käänsivät askeleensa leiriä kohden.
30. luku.
PUUTTUVA METSÄMIES JA "VILLIHÄRÄT".
Tunnettu sananlasku sanoo, että "onnettomuus harvoin tulee yksin".
Lähestyessään leiriä saattoivat metsämiehet huomata, ettei kaikki ollut siellä kunnossa. He näkivät Tottyn Trüeyn ja Janin kanssa seisovan tikapuiden päässä; mutta heidän eleissään oli jotakin, joka kertoi, ettei kaikki ollut hyvin. Missä oli Hans?
Niin pian kun metsästäjät tulivat näkyviin, riensivät Jan ja Trüey alas maahan ja ulos heitä vastaan. Heidän katseensa ilmaisi huonoja kuulumisia ja heidän sanansa pian todistivat tämän luulon.