"Olen terve kuin pukki", sanoi Hans; "ja muihin kysymyksiinne vastaan niin pian kuin Swartboy on nylkenyt tämän 'aard-varkin' ja Totty keittänyt palasen sitä illalliseksi. Mutta nyt olen liian nälkäinen puhellakseni, joten suotte kai anteeksi."
Näin vastatessaan Hans heitti olaltansa miltei lampaan kokoisen elukan, jota peitti pitkä harjaksinen punertavanharmaa turkki ja jolla oli tavaton häntä, juuresta paksu ja porkkanan tavoin kapeneva; lähes jalan pituinen kuono, mutta aivan hoikka ja paljas; varsin pieni suu; pystyssä seisovat korvat, jotka muistuttivat sarvia; matala, litteä vartalo; lyhyet voimakkaat jalat ja äärettömän pitkät kynnet, etenkin etujaloissa, joissa ne ojentautumatta ulos olivat kääntyneet taaksepäin kaksin kerroin, kiinnipuristetun nyrkin tavoin tahi kuten apinan kädet. Kauttaaltaan perin omituinen oli tuo otus, jota Hans oli nimittänyt "aard-varkiksi" ja toivoi keitettävän illalliseksi.
"No niin, poikaseni", vastasi van Bloom, "annamme sinulle anteeksi sitäkin mieluummin, kun itse olemme jokseenkin yhtä nälkäisiä kuin sinäkin, luulisin. Mutta arvelen, että voimme yhtä hyvin jättää aard-varkin huomiseen päivälliseksi. Meillä on täällä pari riikinkukkoa, ja Totty saa toisen niistä valmiiksi sukkelammin kuin tuon."
"Mitä siihen tulee", vastasi Hans, "on minulle yhdentekevää. Olen juuri sellaisessa tilassa, että syön mitä tahansa — vaikkapa vanhan sitkeän kvaggan paistia, jos sitä olisi; mutta luulen, ettei olisi pahaksi, jos Swartboy — nimittäin, jollet ole liian väsynyt, vanha Swart — nylkisi tämän otuksen nahan."
Hans osoitti aard-varkia.
"Ja valmista se niin, ettei se pilaannu", jatkoi hän; "sillä sinä tiedät, Swartboy, että se on herkkupala — oikea makupala — ja olisi vahinko antaa sen pahentua tällaisella kuumalla ilmalla. Aard-varkia ei pannakaan pussiin joka päivä."
"Mynheer Hans puhuu tosi — Swartboy sen kaikki tietää. Hän nylkee ja laittaa goupin."
Näin sanoen Swartboy otti puukon ja ryhtyi ruhon nylkemiseen.
Tämä kummallisen näköinen elukka, jota Hans nimitti aard-varkiksi ja Swartboy goupiksi, ei ollut enempää eikä vähempää kuin afrikalainen muurahaissyöjä (Orycteropus capensis).
Vaikka siirtolaiset sanovat sitä aard-varkiksi, mikä on "maa-sian" hollantilainen nimitys, on eläimellä varsin vähän yhteistä sian suvun kanssa. Se muistuttaa tosin hiukan sikaa kärsänsä ja poskiensa puolesta; ja se ynnä sen harjaksinen turkki sekä tapa kaivella ovat epäilemättä antaneet aihetta erehdyttävään nimeen. "Maa"-yhdysosa on nimeen tullut senvuoksi, että se on maatakaivava elukka — todella maailman parhaita kuopantekijöitä. Se voi tehdä tietänsä maan alle nopeammin kuin mitä lapio voi sitä seurata ja nopeammin kuin mikään mäyrä. Kokonsa, tapojensa ja useissa kohdin ruumiinsa muodon puolesta se muistuttaa suuresti etelä-amerikalaista serkkuansa, muurahaiskarhua (Myrmecophaga jubata), joka viime aikoina on tullut niin kuuluisaksi, että se on miltei vallannut "muurahaissyöjän" nimen. Mutta "aard-vark" on yhtä hyvin muurahaissyöjä kuin sekin — voi puuhkaista yhtä paksuseinäisiä taloja, tonkia esiin ja ahmia yhtä paljon termiittejä kuin mikään muurahaiskarhu Amazonin laaksossa kautta koko sen pituuden ja leveyden. Sillä on lisäksi yhtä suuri häntä kuin muurahaiskarhulla, melkein yhtä pitkä kuono, yhtä pieni suu ja yhtä kauas ulottuva ja venyvä kieli. Kynsien suhteen sitä voi verrata amerikkalaiseen serkkuunsa milloin tahansa, ja se voi kävellä juuri yhtä omituisesti etukäpäliensä syrjillä "varpaat sisäänpäin".