Voi siis kysyä, miksi kuulemme niin paljon puhuttavan muurahaiskarhusta, kun taas maasiasta ei sanota sanaakaan. Jokainen museo ja eläintarha kerskailee omistavansa kappaleen edellistä, kun kukaan ei välitä ilmoittaa jälkimmäistä omistavansa. Mistä tämä kateellinen ero? Mielestäni se on Barnumin metkuja. Senvuoksi, että "aard-vark" on hollantilainen — Kap-maan buuri — ja buureja on viime aikoina varsin pahoin pidelty. Siinä syy, miksi eläintieteilijät ja näyttäjät ovat kohdelleet paksuhäntäistä poikaansa niin nurjasti. Mutta niin ei saa kauemmin olla; minä nousen puolustamaan maasikaa; ja vaikkakin muurahaiskarhulla on erityisesti nimitys Myrmecophaga eli muurahaissyöjä, väitän, että Orycteropus on yhtä hyvä muurahaissyöjä kuin sekin. Se voi murtautua läpi yhtä suurien ja suurempienkin muurahaiskekojen — muutamat ovat kaksikymmentä jalkaa korkeita — se voi työntää esiin yhtä pitkän ja yhtä tahmean kielen — parikymmentä tuumaa pitkän — se voi liikuttaa sitä yhtä ketterästi ja "nuolaista" yhtä paljon valkoisia muurahaisia kuin mikään muurahaiskarhu. Se voi tulla myöskin yhtä lihavaksi ja painaa yhtä paljon ja, mikä on suuresti sen kunniaksi, se voi hankkia sinulle mitä herkullisinta paistia, kun suvaitset sen surmata ja syödä. On totta, että se maistuu hiukan muurahaishapolta, mutta juuri sitä herkkusuut ihailevat. Ja kun tulet puhuneeksi "suolatusta liikkiöstä" — ah, maistapa tämän liikkiötä! Suolaa se hyvin ja parhaiksi ja syö sitä, etkä enää koskaan puhu muunlaisesta.
Hans tiesi tämän "suolatun liikkiön" maun — sen hän tiesi ja Swartboy myös; siksipä viimemainittu ryhtyikin "goupia" teurastamaan, ei vasten tahtoaan, vaan mielihalusta.
Swartboy tiesi kuinka kallisarvoista herkkua hän piti sormiensa välissä — kallisarvoista ei ainoastaan sen todellisen hyvyyden vuoksi, vaan sen harvinaisuuden tähden; sillä joskin maasika on tavallinen Etelä-Afrikassa, jopa joillakin seuduilla lukuisasti tavattavissa, ei metsästäjä joka päivä niitä saakaan surmatuksi. Päinvastoin otus on varsin vaikeasti saatavissa, vaikka tappaminen ei ole vaikeata, sillä kuonoon tähdätty isku sen surmaa.
Mutta juuri kuten sen voi helposti surmata sen kiinni saatuansa, on sitä toisaalta vaikea saada kiinni. Se on arka ja varovainen, tulee tuskin muulloin kolostansa esiin kuin yöllä; ja silloinkin se hiipii niin hiljaa ja vartioi ympäristöään niin terävästi, ettei mikään vihollinen voi sen tietämättä sitä lähestyä. Sen silmät ovat hyvin pienet, ja kuten useimmat yöeläimet, näkee se huonosti; mutta kaksi aistia, haju ja kuulo, on sillä mitä tarkimmat. Pitkien pystyjen korviensa avulla se kuulee jokaisen lähistöltä tulevan äänen, vaikka kuinka hiljaisen.
Maasika ei ole ainoa muurahaisia syövä Etelä-Afrikan nelijalkainen. Siellä on toinenkin elukka, joka pitää yhtä paljon valkoisista muurahaisista kuin se; mutta se on vallan toisennäköinen eläin. Se on karvapeitettä vailla oleva elukka; mutta sen sijaan on sen ruumis kokonaan säännöllisen suomupeitteen verhoama, ja joka suomu on viiden shillingin rahan suuruinen. Nämä suomut ovat limittäin, ja eläin voi ne tahtoessaan nostaa pystyyn. Se muistuttaa muodoltaan suurta sisiliskoa tai pientä krokodiiliä enemmän kuin tavalliset nelijalkaiset, mutta sen tavat ovat miltei aivan samanlaiset kuin maasian. Se tekee kuoppia, kaivaa muurahaiskekoja auki yön aikaan, työntää pitkän tahmean kielen hyönteisten sekaan ja ahmii niitä kiihkeästi.
Kun se äkkiä yllätetään eikä ole maanalaisen pakopaikkansa ulottuvilla, paneutuu se kerälle kuin siili ja muutamat lajit Etelä-Amerikan vyötiäisiä — jota viimemainittua eläintä se huomattavasti muistuttaa suomuisen panssaripeitteensä tähden.
Tämä muurahaissyöjä tunnetaan muurahaiskävyn eli muurahaissiilin nimellä, mutta useita lajeja muurahaiskäpyjä on muuallakin kuin Afrikassa. Muutamia on Etelä-Aasiassa ja Intian saaristossa. Etelä-Afrikassa tavattava tunnetaan luonnontutkijain kesken nimellä "pitkähäntäinen" eli "Temminck" muurahaiskäpy (Manis Temminckii).
Totty tarjosi pian paahdettua "riikinkukkoa" eli oikeastaan hiillostettua trappia. Vaikka se kenties ei ollutkaan parhaimmalla tavalla valmistettua, oli se kyllin hyvin tehtyä tyydyttääkseen niiden vatsoja, joille se oli aiottu. He olivat kaikki liian nälkäisiä ollakseen turhantarkkoja, ja sanomatta arvostelevaa sanaa he söivät päivällisensä.
Sitten Hans alkoi kertoa juttua tämänpäiväisistä seikkailuistansa.
32. luku.