Nähdessäni ne niin vakavissa hommissa luulin voivani ampua varmemmin menemällä hiukan lähemmäs; niin astuin esiin muurahaiskeon takaa ja kävelin tappelijoita kohti. Kumpikaan ei välittänyt lähenemisestäni — toinen, koska sillä oli kylliksi tekemistä suojellakseen itseään hirveiltä iskuilta, ja toinen, koska oli niiden antamispuuhassa.
Ollessani noin parinkymmenen askeleen päässä tähtäsin pyssylläni. Valitsin sen härän, joka näytti voittajalta, osaksi rangaistakseni sitä tylyydestä, se kun yhä iski kaatunutta vastustajaa, mutta kenties enemmän siitä syystä, että sen sivu oli minua kohden ja tarjosi paremman maalitaulun.
Laukasin.
Sauhu peitti molemmat hetkiseksi. Sen haihduttaa näin voitetun härän yhä vielä polvistuvassa asennossa, mutta suureksi kummakseni oli se, johon olin tähdännyt, jalkeilla, nähtävästi yhtä ripeänä ja vahingoittumattomana kuin konsanaan! Tiesin osuneeni siihen johonkin paikkaan — koska olin kuullut luodin moksahtavan sen lihavaan ruumiiseen — mutta oli ilmeistä, etten ollut tuottanut sille vauriota.
Minulle ei jäänyt aikaa miettiä, mihin olin sitä haavoittanut. Ei todella hetkeäkään, sillä samassa kun savu haihtui, näin — sen sijaan, että härätkin olisivat haihtuneet tiehensä — sen, jota olin tähdännyt, nostavan ylös häntänsä, laskevan pörröisen päänsä ja hyökkäävän suoraan minua kohden!
Sen hurjat silmät katsoivat kostonhaluisesti ja sen mylvintä oli kylliksi kauhistaakseen minua rohkeampaakin. Vakuutan teille, että pelkäsin vähemmän sinä päivänä, jolloin äkkiä kohtasin leijonan.
Muutamaan silmänräpäykseen en tiennyt mitä tehdä. Ajattelin asettautua puolustusasentoon ja olin tahdottomasti kääntänyt tyhjän pyssyni — aikoen käyttää sitä nuijana. Mutta huomasin heti, että se heikko isku, jonka voisin antaa, ei pysähdyttäisi moisen vahvan raivoisan otuksen hyökkäystä, että se puskisi minut kumoon ja lävistäisi minut varmasti.
Käänsin katsettani nähdäkseni, mitä hyötyä olisi paosta. Onneksi sattuivat silmäni muurahaiskekoon — juuri siihen, jonka takaa olin pujahtanut esiin. Näin ensi silmäyksellä, että kiipeämällä sinne olisin poissa raivoisan villihärän ulottuvilta. Olisiko minulla aikaa päästä sinne, ennenkuin se saavuttaisi minut?
Juoksin kuin pelästynyt kettu. Sinä, Hendrik, voitat minut juoksussa tavallisesti. En luule, että olisit voinut joutua nopeammin tuolle muurahaiskeolle kuin minä.
En tullut sekuntiakaan liian varhain. Kun tartuin pieneen torniin ja vedin itseni ylös, saatoin kuulla villihärän kavioiden kopseen takaani ja kuvittelin tuntevani sen kuumaa hengitystä kantapäilläni.