Ensin päätin auttaa sitä pulasta ja antaa sen sitten mennä menojaan. Toistamiseen ajateltuani muistin jutun maanmiehestä ja jäätyneestä käärmeestä, ja se muutti kokonaan aikeeni.
Sitten ajattelin surmata sen saadakseni riistaa; mutta kun minulla ei ollut luotia, en ollut halukas iskemään sitä pyssylläni kuoliaaksi. Sitäpaitsi oli maasika kantamuksenani leirille, ja tiesin, että sakaalit söisivät härän, ennenkuin ehtisimme sitä hakea. Pidin luultavana, että se olisi turvatumpi, jos jättäisin sen sillensä — koska nuo saaliinhimoiset pedot eivät kenties niin kärkkäästi sitä lähestyisi nähdessään sen olevan elossa.
Niin jätin sen pää käsivarren alla toivoen löytävämme sen sieltä huomenna.
Niin päättyi Hansin kertomus sen päivän seikkailuista.
35. luku.
ELEFANTIN MAKUUHUONE.
Kenttäkornetti oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen päivätyöhönsä. Hänen ensi yrityksensä norsunmetsästyksessä oli epäonnistunut. Tulisiko kenties aina niin käymään?
Huolimatta mielenkiinnosta, jolla hän kuunteli Hansin kertomusta sen päivän seikkailuista, hän tunsi levottomuutta mielessään ajatellessaan omia kokemuksiaan.
Elefantti oli päässyt pakoon niin helposti. Heidän luotinsa eivät olleet näyttäneet vahingoittavan sitä lainkaan. Ne olivat vain auttaneet saattamaan sen raivokkaaksi ja vaaralliseksi. Vaikka molemmat olivat osuneet sitä sellaisiin paikkoihin, joissa haavojen olisi pitänyt olla kuolettavia, ei sellaista vaikutusta ilmennyt. Norsu näytti kulkevan tiehensä yhtä eheänahkaisena kuin he olisivat pommittaneet sitä vain keitetyillä herneillä!
Niinkö tulisi aina käymään?