Varmasti se tulikin ja pian myös.
He olivat tuskin istuneet pariakymmentä minuuttia ylhäällä puussa, kun kuulivat omituisen, jyrisevän äänen, jonka tiesivät tulevan norsun vatsasta. Seuraavassa hetkessä he näkivät elukan sukeltavan esiin viidakosta ja se tuli heti akaasian rungon viereen — juuri siihen asentoon ja sille puolelle kuin Swartboy oli väittänyt. Sen jäljistä bushmanni ymmärsi sillä olleen tapana siinä seistä.
Sen pää oli käännetty poispäin metsämiehistä, ei kuitenkaan niin paljon, että se olisi estänyt heitä näkemästä oivallista torahammasparia, — vähintään kuuden jalan pituisia.
Katsellessaan ihastuneina näitä kallisarvoisia voitonmerkkejä, he näkivät eläimen kohottavan kärsänsä ylös ja tyhjentävän suunnattoman vesisuihkun lehdistöön, mistä se jälkeenpäin putoili, tippuen kirkkaina pallosina sen ruumiille.
Swartboy sanoi sen ottavan tuon veden vatsastansa. Vaikka kamari-luonnontutkijat kieltävät tämän, täytyi niin olla, sillä kohta jälkeenpäin se toisti tämän tempun uudelleen ja uudelleen — veden määrän ollessa joka purkauksessa yhtä suuren kuin ennenkin. Oli selvää, ettei sen kärsä, niin suuri kuin se olikin, voinut sisältää sitä kaikkea.
Se näytti nauttivan tästä "suihkukylvystä". Metsämiehet eivät sitä ihmetelleet, sillä itsekin he, kärsien silloin kuumuudesta ja janosta, olisivat pitäneet jostakin samantapaisesta. Kristallipisaroiden putoillessa akaasian lehdiltä, kuultiin mahtavan elukan päästävän tyytyväisyyttä ilmaisevaa hiljaista murinaa. Metsästäjät toivoivat tämän olevan alkusoittoa sen nukahtamiseen ja tarkastelivat sitä jännittyneinä.
Niin kävikin.
Istuessaan ja katsellessaan he huomasivat sen pään hiukan painuvan, sen korvat lakkasivat lepattamasta, sen häntä riippui liikkumattomana ja sen kärsä, joka nyt oli kääräisty torahampaiden ympäri, oli levossa.
He katsoivat jännitettyinä. Nyt he huomaavat sen ruumiin kallistuvan hiukan toiselle sivulle — nyt se koskettaa puuta — kuuluu kova romahdus, jota seuraa sekava oksien ryske — ja elefantin mahtava tumma ruumis vaipuu kyljelleen.
Samassa silmänräpäyksessä kauhea kiljahdus hukuttaa kaikki muut äänet, saattaen metsän kaikumaan ja lehdetkin värisemään. Sitten seuraa sekavaa mylvintää, johon yhtyy katkeavien oksien ääni ja mahtavan pedon taistelu sen maatessa sätkytellen jättiläisjäseniänsä maassa kuolontuskassa.