Hän ilmaisi ajatuksensa sekä bushmannille että "pensastopojille" — jotka kaikki kokonaan hyväksyivät tuuman ja ihmettelivät vain, ettei kukaan heistä sitä ollut ennen ajatellut.
Nyt heräsi kysymys miten kvaggat voitaisiin ottaa kiinni. Se oli ensimmäinen ratkaistava kohta; ja kaikki neljä — van Bloom itse, Hans, Hendrik ja Swartboy istahtivat miettiväisinä keksiäkseen jonkun suunnitelman tämän työn suorittamiseksi.
Luonnollisesti he eivät juuri silloin voineet mitään tehdä, ja juomaan tullut lauma sai rauhassa lähteä. Metsämiehet tiesivät, että ne palaisivat huomispäivänä samaan aikaan, ja niiden paluuseen olivat kaikkien ajatukset suunnatut.
Hendrik neuvoi "taittamista", mikä tarkoittaa luodin ampumista niskaan lähelle säkää, jolla tavoin kvaggan saa kaatumaan ja vangittua. Laukaus, jos se on oikein tähdätty, ei surmaa eläintä. Se toipuu pian ja sen voi helposti kesyttää, jos kohta sen mieli tavallisesti masentuu samalla. Se ei milloinkaan enää ole "oma itsensä". Hendrik ymmärsi "taittamisen" tempun. Hän oli nähnyt buurimetsästäjäin sitä käyttävän. Hän tiesi kohdan, johon luodin tuli osua. Hän uskoi helposti sen voivansa suorittaa.
Hans piti "taittamista" liian julmana keinona. He surmaisivat kenties useita kvaggoja, ennenkuin saisivat yhden johon oli osunut oikeaan paikkaan. Sitäpaitsi se olisi ruudin ja luotien tuhlausta — huomioonotettava seikka. Miksi he eivät pyytäisi paulalla elukoita? Hän oli kuullut ansoja asetettavan kvaggan suuruisille eläimille ja useita joutuneen satimeen sillä tavoin.
Hendrikin mielestä ei ansa-ajatus ollut hyvä. He voisivat saada yhden sillä tavoin — lauman etummaisen; mutta kaikki muut, nähdessään johtajan satimessa, laukkaisivat tiehensä eivätkä enää palaisi lammelle; ja minne he sitten asettaisivat ansan saadakseen toisen? Voisi kulua pitkä aika, ennenkuin he löytäisivät näiden eläinten toisen juomapaikan, kun he taas voisivat niitä hiipien lähestyä ja "taittamalla" saada milloin tahansa lakeudella.
Swartboy ilmaisi nyt suunnitelmansa. Se oli salahauta. Sillä tavoin bushmannit yleisimmin pyydystivät suuria elukoita, ja Swartboy ymmärsi täydelleen miten tuli valmistaa hauta kvaggoja varten.
Hendrikillä oli vastaväitteitä tähän ilmaistavana. Etummainen kvagga joutuisi kenties kiinni, mutta toiset eivät olisi niin hölmöjä, että marssisivat hautaan — niiden johtajan pudottua ja paljastettua loukun. Ne luonnollisesti laukkaisivat pois eivätkä koskaan enää tulisi sitä tietä.
Jos se voitaisiin tehdä yön aikana, myönsi Hendrik, voisi asia olla toinen. Pimeässä voisi useita syöksyä sisään, ennen kuin huomaisivat varoitusta. Mutta ei — kvaggat olivat aina tulleet juomaan päivän aikaan — yksi vain voi joutua loukkuun, ja silloin toiset säikähtyneinä pysyisivät loitolla.
Hendrikin sanoissa olisi saattanut olla järkeä, jollei olisi ollut muuatta tosiasiaa, jonka kenttäkornetti itse oli pannut merkille kvaggojen tullessa järvelle juomaan. Se oli, että eläimet olivat aina tulleet veden luo yhdestä paikasta ja menneet pois toisesta. Oli luonnollisesti pelkkä sattuma, että ne niin tekivät, ja se johtui maaperän laadusta, mutta sellainen oli asianlaita ja van Bloom oli pannut sen useana kertana merkille. Niillä oli tapana tulla jo kuvatusta solasta; juotuansa ne kahlasivat matalaa rantaa muutaman sylen ja sitten menivät pois rantatörmän toisen halkeaman kautta.