Tuossa tuokiossa Hendrik riisti yltään nuttunsa. Miten se oli pantava kvaggalle kaihtimeksi? Sitä ei sopinut pudottaa.

Hetken miettiminen riitti neuvokkaalle pojalle selventämään suunnitelmaa. Hetkisen kuluttua hän kumartui alas, pisti hihan kummaltakin puolen kvaggan kaulan ympäri ja solmi ne sitten yhteen. Siten nuttu oli elukan harjalla, kaulus lähellä sen säkää ja nurkat eli liepeet kaulan sivuilla.

Sitten Hendrik nojautui niin kauas eteen kuin saattoi ja ojennetuin käsivarsin työnsi nuttua eteenpäin eläimen niskasta, lieve meni korvien yli ja putosi alas sen kasvoille.

Ratsastaja saattoi vain vaivoin, kumartuneena kun oli, pysyä satulassa; sillä niin pian kuin vaatteen paksu kaistale tuli alas kvaggan silmille, pysähtyi se kuin siihen paikkaan kuoliaaksi ammuttuna. Se ei kuitenkaan kaatunut, vaan seisoi vain hiljaa, väristen kauhusta. Sen laukkaaminen oli päättynyt!

Hendrik hyppäsi maahan. Hän ei enää pelännyt, että kvagga, sokaistuna kun oli, yrittäisi päästä pakoon; eikä se yrittänytkään.

Muutamassa minuutissa oli katkennut kuolainrengas korvattu vanhalla nahkahihnalla; kuolaimet pistettiin kvaggan hampaitten väliin, päitset kiinnitettiin huolellisesti, ja taas oli Hendrik satulassa, nuttu selässänsä.

Kvagga tunsi olevansa voitettu. Sen vanhat kumppanit eivät enää olleet näkyvissä houkuttelemassa sitä kuuliaisuuden tieltä; ja näine tuumineen, pienen suitsi- ja kannusannoksen auttelemana, se käänsi päänsä ja lähti jurosti paluumatkalle.

Hendrik ei tiennyt, mitä tietä hänen tuli kulkea. Hän seurasi kvaggojen jälkiä takaisin siihen paikkaan, jonne oli pudottanut pyssynsä, ja tämän hän löysikin ratsastettuansa mailin tai kaksi.

Kun ei aurinkoa näkynyt taivaalla eikä ollut mitään muutakaan häntä ohjaamassa, tuumi hän, ettei voinut viisaammin tehdä kuin seurata jälkiä takaisin; ja vaikka ne veivät häntä monia harhailevia polkuja eikä hän enää nähnyt hirveänsä, saapui hän ennen iltaa kalliosolalle ja istui pian senjälkeen suuren nwanapuun varjossa kestiten mitä innostuneinta kuulijakuntaa kertomuksella sen päivän seikkailuista.

42. luku.