PYSSYLOUKKU.
Tähän aikaan kiusasivat kenttäkornettia ja hänen väkeänsä villipedot aikalailla. Mieluisat hajut, jotka päivittäin levisivät heidän leiristänsä, kuin myöskin heidän ravinnokseen surmattujen antilooppien jätteet vetivät näitä vierailijoita puoleensa. Hyeenoita ja sakaaleja hiiviskeli alinomaa ympäristöllä ja öisin niitä tuli kymmenittäin suuren nwanapuun ympärille, pitäen tuntikausin kauheata kuoroansa kuultavana. On totta, ettei kukaan pelännyt näitä elukoita, koska lapset yöllä olivat turvassa yläilmoissa olevassa kodissaan, mistä hyeenat eivät voineet heitä saavuttaa. Mutta siitä huolimatta oli petojen läsnäolo varsin kiusallista koska ei lihapalastakaan — ei taljaa, ei hihnaa, ei mitään nahkaista esinettä — voinut jättää alas niiden iskemättä siihen hampaitansa ja pureksimatta sitä. Suuria riistamääriä ne olivat äskettäin varastaneet ja syöneet Swartboyn satulan nahkaosan ja tehneet sen vallan kelvottomaksi joksikin aikaa. Lyhyesti sanoen, niin suureksi maanvaivaksi olivat hyeenat käyneet, että oli välttämätöntä ottaa käytäntöön jokin keino niiden hävittämiseksi.
Ei ollut helppo saada niitä ammutuksi. Päivällä ne olivat varovaisia ja joko kätkeytyivät kallioluoliin tahi muurahaissyöjien koloihin. Yöllä ne olivat kylläkin uljaita ja tulivat itse leiriin; mutta silloin esti pimeys kunnollisesti tähtäämästä, ja metsästäjät tiesivät liian hyvin ruudin ja lyijyn arvon tuhlatakseen niitä sattumalaukaukseen, joskin he silloin tällöin petojen ärsyttäminä yrittivät.
Jokin keino täytyi keksiä kuitenkin näiden lukumäärän vähentämiseksi tahi päästäkseen niistä kokonaan vapaaksi. Se oli jokaisen mielipide.
Kahden- tahi kolmenlaisia loukkuja koetettiin, mutta ilman suurtakaan menestystä. Haudasta ne saattoivat hypätä ulos ja ansasta ne voivat vapautua katkaisemalla köyden poikki terävillä hampaillaan.
Vihdoin kenttäkornetti turvautui erääseen keinoon, jota Etelä-Afrikan buurit paljon käyttävät vapauttaakseen farminsa näistä ja samanlaisista "syöpäläisistä". Se oli "pyssyloukku".
On useampia tapoja rakentaa pyssyloukku. Pyssy on tietysti koneiston ydin ja nuorasta vedetty liipasin keksinnön pääkohta. Muutamissa maissa sidotaan syötti nuoraan, ja eläin tarttuessaan syöttiin pingoittaa nuoraa, vetää liipasinta ja ampuu itsensä. Sillä tavoin on kuitenkin tulos aina hiukan epävarma. Eläin ei kenties aseta ruumistansa oikeaan asentoon pyssynsuuhun nähden ja voi joko välttää laukauksen kokonaan tahi joutuu vain haavoitetuksi ja pääsee tietysti karkuun.
Etelä-afrikalainen pyssyloukun asettamistapa on parempi keino, ja elukka, joka onnettomuudekseen vetää liipasinta, pääsee harvoin pakoon, vaan joko kuolee paikalle tahi niin pahasti haavoittuu, että se estää sen lähtemästä tiehensä.
Van Bloom rakensi loukkunsa hyväksytyn tavan mukaan seuraavasti: — Lähellä leiriä valitsi hän paikan, jossa kasvoi kolme nuorta puuta, yhdessä rivissä seisoen ja noin metrin päässä toisistansa. Jollei hän olisi löytänyt kolmea siten sijaitsevaa puuta, olisivat lujasti maahan isketyt seipäät vastanneet yhtä hyvin hänen tarkoitustansa.
Orjantappurapensaita leikattiin ja niistä rakennettiin kraali tavalliseen malliin — nimittäin pensaitten latvat ulospäin käännettyinä. Kraalin koolla ei ollut väliä; ja luonnollisesti tehtiin siitä pieni työtä säästäen.