Se näki emäntänsä ulkona niemekkeellä. Oliko hän kutsunut sitä? Miksi hän oli huutanut niin omituisesti? Ne eivät olleet iloa ilmaisevia ääniä, joita se oli kuullut. Oliko jotakin hullusti? Tuolla hän seisoi. Se tahtoi laukata hänen luoksensa ja nähdä mitä haluttiin, ja tällaisten ajatusten kulkiessa sen aivojen läpi hilpeä pikku elukka hyppi alas rinnettä järvenrantaa kohti.
Trüey vapisi lemmikkinsä tähden. Vielä loikkaus ja se olisi väijyvän käärmeen kohdalla — vielä — "Oi! se on pelastettu!"
Nämä sanat pääsivät tyttösen huulilta, kun hän näki kauriin kokoavan korkealle ilmaan ja hyppäävän kauas yli kiemurassa makaavan matelijan. Antilooppi oli havainnut ajoissa käärmeen ja pelastautunut tuollaisella suunnattomalla hyppäyksellä, jommoisia vain hyppykauris voi tehdä. Sivuutettuansa vaaran tuo lempeä eläin juoksi emäntänsä luo ja seisoi suuret loistavat silmät häneen kysyvästi käännettyinä.
Mutta Trüeyn huuto oli kutsunut paikalle erään toisenkin. Kauhuksensa hän näki pikku Janin nyt juoksevan rinnettä alas ja tulevan suoraan sille polulle, missä kobra makasi kiemurassa.
45. luku.
KÄÄRMEENSYÖJÄ.
Janin vaara oli uhkaava. Hän syöksyi hurjasti eteenpäin kiemurassa makaavaa käärmettä kohti. Hän ei tiennyt sen olevan edessään. Trüey ei ehtisi ajoissa varoittaa pysähdyttääkseen hänen kiirettänsä. Seuraavassa hetkessä Jan olisi kapealla polulla, ja silloin ei mikään mahti voisi häntä pelastaa kuolettavasta pistosta. Hänen olisi mahdotonta hypähtää sivuun tahi yli matelijan, kuten antilooppi oli tehnyt; sillä silloinkin oli Trüey huomannut kobran pitkän kaulan syöksyvän useita jalkoja ylöspäin. Pikku Janiin se varmasti ulottuisi, kenties se kääriytyisi hänen ympärillensä. Jan olisi hukassa!
Trüey oli hetken aikaa puhumattomana. Kauhu oli riistänyt häneltä puhekyvyn. Hän saattoi vain huutaa ja heilutella hurjasti käsivarsiansa.
Sensijaan että nämä mielenosoitukset olivat varoittaneet Jania vaarasta, ne tekivät sen vain yhä varmemmaksi. Hän liitti Trüeyn nyt päästämät huudot siihen, joka oli hänet aluksi kutsunut paikalle. Hänellä oli jokin vastus — Jan ei tiennyt mikä; mutta kun hän jatkuvasti huusi, luuli poika jonkun hyökänneen hänen kimppuunsa. Se voisi olla käärme, ajatteli hän; mutta oli se mikä tahansa, ensi vaikutin oli kiiruhtaa hänen avukseen. Hän ei saattaisi olla hyödyksi ennenkuin olisi hänen luonaan, ja sentähden hän ei ajatellutkaan pysähtyä, kunnes olisi ehtinyt paikalle, jossa oli sisko.
Trüeyn huudot siis ja niitä seuraavat hurjat liikkeet saivat hänet vain sitä nopeammin juoksemaan; ja koska hänen silmänsä olivat huolestuneina luodut siskoon, ei ollut vähintäkään toivoa, että hän havaitsisi käärmeen, ennenkuin hän joko oli astunut sen päälle tahi tuntenut sen turmiollisen pureman.