Tällä kertaa lintu nousi paljon korkeammalle kuin edellisellä — koska sitä ei käärmeen kiemurtelu estänyt — ja kuten ennen se antoi matelijan pudota ja syöksyi sitten äkisti perässä.
Kun käärme tuli maahan toisen kerran, makasi se pitkin pituuttaan hetkisen, kuin huumaantuneena tahi kuolleena. Se ei kuitenkaan ollut kuollut ja olisi vielä kerran käynyt kiemuralle, mutta ennenkuin se ehti niin tehdä, iski lintu yhä uudelleen sen niskaan levitettyine känsäisine jalkoineen ja vihdoin odottaen tilaisuutta, jolloin käärmeen pää oli maassa, antoi sille terävällä nokallaan niin voimakkaan iskun, että se halkaisi matelijan kallon kahtia! Henki oli nyt mennyt ja hirveä ruumis, täyteen pituuteensa ojentautuneena, makasi velttona ja liikkumattomana ruohikossa.
Jan ja Trüey taputtivat käsiänsä ja kirkuivat ilosta.
Käärmeensyöjä ei välittänyt heidän mielenosoituksestansa, vaan lähestyen kuollutta kobraa kumartui sen yli ja alkoi tyynesti syödä päivällistänsä.
46. luku.
TOTTY JA PAVIAANIT.
Van Bloom ja hänen perheensä olivat nyt olleet kuukausimääriä ilman leipää. He eivät kuitenkaan olleet ilman vastiketta, koska erilaiset juuret ja pähkinät antoivat heille ravinnon vaihtelua. Viimemainituista heillä oli maa- eli sianpähkinä (Arachis hypogea), jota kasvaa kaikkialla Etelä-Afrikassa ja joka on alkuasukkaiden pääasiallisena ravintona. Kasviksina he käyttivät useiden Ixias ja Mesembryanthemum-lajien mukuloita, muun muassa "hottentotin viikunaa" (Mesembryanthemum edule). Heillä oli "kafferileipää" — erään Zamia-lajin rungon ydintä; ja "kafferikastanjia", Brabeium stellatumin hedelmiä; ja viimeksi paras, "elefantinjalan" (Testudinaria elephantipes) suunnattomia juuria. Heillä oli myös villiä sipulia ja kynsilaukkaa; ja kauniin vedessäkelluvan kasvin (Aponogeton distachys) valkeissa kukkalatvoissa he tapasivat parsan vastiketta.
Kaikkia näitä, juuria ja hedelmiä oli saatavissa lähistöllä, eikä kukaan paremmin voinut niitä löytää ja "kangota" ylös niitä löydettyänsä kuin bushmanni Swartboy. Luonnollista se olikin, sillä varhaisempina päivinään oli Swartboyn usein ollut pakko elämää vain juurilla viikkokausia, jopa kuukausiakin.
Mutta vaikkakin he voivat hankkia alituisen varaston näitä luonnontuotteita, pitivät he niitä vain huonona leivän korvauksena; ja kaikki he halusivat vielä kerran syödä sitä, mitä tavallisesti sanotaan "elämän ylläpitäjäksi" — joskaan Etelä-Afrikassa, missä niin monet ihmiset elävät yksinomaan eläinten lihasta, leivälle tuskin voi oikeutetusti antaa tuota nimitystä.
Leipää he nähtävästi saisivatkin pian. Muuttaessaan pois vanhalta kraalilta he olivat tuoneet muassaan pienen säkillisen maissia. Ne olivat viimeiset rippeet heidän edellisen vuoden varastostaan; ja kaikkiansa siinä ei ollut bushelia [noin 36 litraa. Suom.] enempää. Siinä oli kuitenkin kyllin siemeneksi ja se tuottaisi monta bushelia, jos jyvät soveliaasti istutettaisiin ja taimia huolellisesti hoidettaisiin.