Näin olikin tehty vähän aikaa sen jälkeen, kun he olivat saapuneet nykyiseen kotiinsa. Oli valittu hedelmällinen maakaistale, joka oli vain muutaman sadan kyynärän päässä nwanapuusta. Maa oli käännetty lapiolla auran puutteessa ja siemenet kylvetty sopivain välimatkain päähän.
Monta tuntia oli uhrattu perkaamiseen ja kuokkimiseen ja joka taimen ympärille koottu pieni kumpu pehmeätä multaa ravitsemaan juuria ja suojaamaan niitä auringon helteeltä. Taimia kasteltiinkin silloin tällöin.
Osaksi tämän hoidon vuoksi ja osaksi koskemattoman maan hedelmällisyyden tähden oli oivallinen kasvu tuloksena; korret olivat runsaasti kaksitoista jalkaa korkeita ja tähät lähes jalan pituisia. Ne olivat melkein kypsiä; ja kenttäkornetti aikoi viikon tai kymmenen päivän kuluttua korjata sadon.
Sekä hän että hänen väkensä odottivat hauskoja pitoja, joissa saisivat maissileipää ja "hominya" "soseen ja maidon" kera sekä useita muita ruokalajeja, joita Tottyn taidolla voitaisiin valmistaa maissista.
Näihin aikoihin sattui tapaus, joka oli vähällä riistää ei ainoastaan heidän koko maissi-istutustansa, vaan myöskin heidän rakkaan taloudenhoitajansa Tottyn. Tapaus oli seuraavanlainen:
Totty oli suuren nwanapuun parvekkeella, johon näkyi maissitilkku ja myös sen takana oleva lakeus aina kallion juurelle asti. Hän hommaili kotiaskareissa, kun hänen huomiotansa vetivät puoleensa eräät omituiset äänet, jotka tulivat siltä taholta. Hän erotti oksia toisistaan ja katsoi niiden lomitse. Erikoinen näky oli hänen silmäinsä edessä — harvinainen näytelmä.
Joukko oudonnäköisiä eläimiä, luvultaan kaksisataa tai enemmänkin, oli tulossa kallioitten taholta. Ne olivat kummallisen muotoisia elukoita — rakenteeltansa ja kooltansa muistuttaen suuria, rumia koiria — väriltään vihertävänruskeita. Niiden kasvot ja korvat vain olivat mustat, ja ne olivat paljaat, kun taas niiden ruumis oli karhean, kankean karvan peittämä. Niillä oli pitkät hännät, joita muutamat niistä pitivät korkealla ilmassa ja heiluttelivat mitä eriskummaisimmalla tavalla.
Totty ei millään muotoa ollut levoton. Hän tiesi, mitä lajia eläimiä ne olivat. Hän tiesi, että ne olivat paviaaneja. Ne olivat sitä lajia, joka tunnetaan nimellä "siankuono"-paviaani eli "chacma" (Cynocephalus porcarius), ja jota tavataan miltei Etelä-Afrikan joka osassa, missä vain on korkeita kallioita luolineen ja halkeamineen — paviaanien mieluisia asuinpaikkoja.
Kaikista apinoista ovat paviaanit, koiranmuotoisiin apinoihin (Cynocephali) kuuluva suku, inhoittavimpia tavoiltansa ja ulkomuodoltaan. Ken ei tuntisi inhoa katsellessaan rumaa mandrillia — drilliä — hamadryasta — tai myöskin chacmaa? Ja kaikki ne ovat paviaaneja.
Paviaanit ovat Afrikalle ominaisia, ja niitä on kuusi tunnettua lajia:
Pohjois-Afrikan tavallinen paviaani, etelä- ja länsirannan "papion",
Abessinian "hamadryas" eli "tartarin", Guinean "mandrilli" ja "drilli"
ja Kap-maan "chacma".