Siihen kysymykseen saatiin varsin pian vastaus. Trüey ja Jan ja Totty näkivät kauhukseen, etteivät paviaanit olleet turhalla asialla. Ne olivat maissia hakemassa!
Muutaman minuutin kuluttua oli suurin osa joukkoa mennyt viljapellolle ja hävinnyt näkyvistä pitkien varsien ja laveiden lehtien sekaan. Muutamia vain saattoi nähdä — suuria, vanhoja roikaleita, jotka asettuivat ulkopuolelle vartijoiksi ja ylläpitivät alituista keskenäistä merkkien vaihtoa. Pääjoukko oli jo ryöstämässä kasvien kallisarvoista hedelmää.
Mutta omituinen näky tarjoutui viljapellon toisella puolen, jossa oli rivi paviaaneja, asettuneina yhtä pitkien välimatkojen päähän toisistaan ja ulottuen aina kallioiden juurelle asti. Nämä olivat jätetyt muun parven kulkiessa lakeuden poikki pellolle. Mitä tarkoitusta varten?
Se selvisi pian. Tuskin kahta minuuttia sen jälkeen, kun joukko oli kadonnut maissin suojaan, nähtiin pitkien latvojen lentelevän tuota riviä kohden kuin ihmiskäden sinkauttamina. Rivin lähimmässä päässä olijat ottivat ne heti kiinni, heittivät ne seuraavalle ja nämä seuraavalle ja niin edelleen, kunnes varsin lyhyen ajan kuluttua siitä, kun tähkä oli siepattu varresta, se oli toimitettu kaukana kallioitten keskellä olevaan paviaanien varastoon!
Jos tätä työtä olisi jatkunut paljoa kauemmin, olisi kenttäkornetilla ollut vain huono sato viljaa korjatessaan. Paviaanit pitivät viljaa kyllin kypsänä ja olisivat pian sen korjanneet, mutta sillä hetkellä keskeytettiin niiden hommat.
Totty tiesi vähän siitä vaarasta, johon hän antautui, kun hän juoksi ajamaan pois chacma-joukkoa vain pitkällä luudanvarrella. Hän ajatteli vain sitä tappiota, jonka hänen hyvä isäntänsä saisi kärsiä; ja alas tikapuita hän kiiruhti ja juoksi suoraan viljapellolle.
Sen reunalla hän kohtasi monta vartijaa, jotka irvistelivät, soittivat suutansa, kiljuivat, karjuivat ja näyttivät pitkiä koiranhampaitansa; mutta ne saivat vain luudanvarresta iskun rumille kuonoillensa. Niiden huudot kutsuivat toisia paikalle; ja hetken kuluttua seisoi hottentottiparka vihaisen chacmaparven keskellä, ja näitä esti hyökkäämästä hänen kimppuunsa vain se taitava tapa, jolla hän jatkuvasti käytteli luudanvartta.
Tämä huono ase ei kuitenkaan olisi paljoa kauemmin hyödyttänyt, ja Tottyn kohtalo — joutua kappaleiksi revityksi — olisi pian täyttynyt, jollei neljä hevosmiestä tai oikeammin "kvaggamiestä" olisi samassa karahuttanut hänen avuksensa.
Ne olivat ajosta palaavat metsämiehet; heidän pyssyjensä yhteislaukaus hajoitti heti inhoittavat chacmat ja ajoi ne ulvoen takaisin luoliinsa.
Senjälkeen kenttäkornetti vartioi huolellisesti maissiansa, kunnes se oli kypsää korjattavaksi; silloin se tuotiin kotiin ja talletettiin turvaan sekä lintujen, matelijain, nelijalkaisten että nelikätisten ulottuvilta.