47. luku.
VILLIKOIRAT JA KAAMA-ANTILOOPPI.
Kvaggojen kesyttämisen jälkeen oli metsästystä harjoitettu jommoisellakin menestyksellä. Viikkoa ei kulunut, jolloin ei olisi saatu torahammasparia lisää — toisinaan kaksi tahi kolme paria — kokoelmaan, joka nyt alkoi ottaa pienen norsunluisen pyramiidin muodon seisten lähellä nwanan runkoa.
Van Bloom ei kuitenkaan ollut aivan tyytyväinen tähän edistymiseen. Hän luuli, että he voisivat menestyä paljoa paremmin, jos heillä vain olisi muutamia koiria.
Vaikka heillä oli kvaggoista suurta hyötyä ja he niiden avulla usein saattoivat saavuttaa norsun, kadottivat he kuitenkin usein suuren riistansa, ja se tapahtuikin helpommin kuin useimmat ihmiset luulevatkaan.
Mutta jos olisi koiria metsästykseen osaa ottamassa, voisivat tulokset olla vallan erilaisia. Totta on, etteivät nämä elukat voi raastaa norsua maahan eikä vahingoittaa sitä rahtuakaan; mutta ne voivat seurata sitä, minne tahansa se kulkeekin, ja haukkumisellaan saada sen seisahtamaan.
Toinen arvokas palvelus, jonka koirat tekevät, on norsun huomion kääntäminen pois metsämiehistä. Suunnaton nelijalkainen on raivostuneena, kuten jo olemme nähneet, erittäin vaarallinen. Sellaisen tilaisuuden sattuessa se hyökkää meluavien koirien kimppuun, luullen niitä todellisiksi hätyyttäjiksensä. Tämä antaa luonnollisesti metsästäjälle hyvän tilaisuuden ampua ja välttää elefantin tuhoisaa hyökkäystä.
Metsästäjämme olivatkin olleet vähällä joutua pahaan vaaraan useilla norsunjahdeilla, joita he äskettäin olivat suorittaneet. Heidän kvaggansa eivät olleet niin mukautuvaisia eikä niin nopealiikkeisiä kuin hevoset olisivat olleet, ja tämä teki vaaran vielä suuremmaksi. Joku heistä voisi jonakin päivänä joutua uhriksi. Sitä van Bloom pelkäsi, ja olisi mielellään antanut yhden torahampaan kappaleelta muutamista koirista — vaikka ne olisivat mitä arvottomimpia rakkeja. Vain vähäinen merkitys onkin todella niiden laadulla. Mikä koira tahansa, joka voi seurata norsun jälkiä ja kiusata sitä haukkumisellansa, kelpaisi.
Van Bloom ajatteli myös kesyttää joitakin hyeenoja ja totuttaa ne metsästykseen. Tämä tuuma ei millään lailla ollut eriskummainen. Hyeenaa käytetään usein sellaiseen tarkoitukseen ja se suoriutuu paremmin kuin eri lajiset koirat.
Eräänä päivänä van Bloom mietiskeli tätä asiata. Hän istui pienellä lavalla, joka oli rakennettu hyvin korkealle — lähelle puun latvaa — ja josta avautui näköala yli koko ympäröivän tienoon. Se oli kenttäkornetin mielipaikka — hänen tupakkahuoneensa todella — jonne hän joka ilta meni tupruttaakseen rauhassa suurta merenvahapiippuansa. Hänen kasvonsa olivat käännetyt lakeudelle, joka ulottui pensaston reunasta niin kauas kuin silmä kantoi.