Kenttäkornetilla oli onni nähdä tämän taidon näyte.
Koirat olivat äkkiarvaamatta tulleet ahdistamaan kaama-antilooppilaumaa; ja miltei ensi hyökkäyksessä joutui yksi antiloopeista muista erilleen ja juoksi vastakkaiseen suuntaan. Sitä juuri viekkaat koirat halusivatkin; koko lauma kääntyi tuon yhden ainoan perään ja juoksi häntä suorana, sensijaan että olisivat koko joukkoa seuranneet.
Mutta "hartebeest" eli kaama, vaikka onkin rumanmuotoinen antilooppi, on heimonsa nopeimpia, eikä villikoira voita sitä ilman ankaraa ajoa. Itse asiassa se ei voisi saavuttaa ollenkaan, jos nopeus tulisi vain kysymykseen näiden eläinten välillä. Mutta niin ei ole. "Hartebeestillä" on luonteessaan heikkous, jota vastaan villikoira panee viekkauden.
Edellinen ei pidä kauan suoraa suuntaa, kun sitä ajetaan, vaikka se juokseekin hyvin suoraan. Silloin tällöin se poikkeaa toiselle tai toiselle sivulle, kenties maanlaadun tai jonkun muun seikan johtamana. Siinä tavassa on sen heikkous. Villikoira tietää sen hyvin ja käyttää sitä edukseen tempulla, joka varmasti näyttää voimakkaalta ajatuskyvyn ilmaukselta sen puolelta.
Kenttäkornettimme sai todisteen siitä ajoa katsellessaan. Korkealla sijaitsevalta paikaltansa hän näki koko kentän ja saattoi huomata sekä ahdistajan että ahdistetun jokaisen liikkeen.
Erotessaan muista kaama juoksi suoraviivaisesti ja koirat seurasivat suoraan perässä. Ne eivät olleet kuitenkaan menneet kauaksi, ennenkuin van Bloom huomasi yhden koirista voittavan muut ja juoksevan paljon nopeammin kuin mikään niistä. Se olisi voinut olla muita ketterämpi, mutta metsästäjä ei luullut asian niin olevan. Se näytti pikemminkin juoksevan lujemmin kuin ne, ikäänkuin se olisi lähetetty hätyyttämään "hartebeestiä" toisten säästäessä hengitystään.
Niin osoittautui asia olevankin; sillä koira oli epätoivoisesti ponnistaen onnistunut lähestymään antilooppia ja saanut tämän hiukan kääntymään alkuperäisestä suunnastansa; tämän huomattuansa lauma muutti suuntaa samalla ja ponnisteli vinoviivaisesti eteenpäin, ikäänkuin riistaa vastaan. Tällä tavoin ne välttivät sen mutkan, jonka sekä antilooppi että niiden kumppani oli tehnyt.
Kaama juoksi nyt uutta suuntaa, ja kuten ennenkin nähtiin pian yhden koirista johtavan laumaa ja ponnistelevan parhainta vauhtiansa. Se, joka oli ensin johtanut, perääntyi niin pian kuin antilooppi poikkesi alkuperäisestä suunnastansa, liittyi muuhun laumaan ja liikkui vitkalleen takimmaisten joukossa. Sen velvollisuusvuoro oli suoritettu.
Jälleen antilooppi muutti suuntaa. Jälleen juoksi lauma vinosti ja teki toisen oikaisun sitä kohden — jälleen uusi koira otti johdon, ja eteenpäin kiiti ajo kuten ennenkin — villikoirien päästäessä haukahduksia juostessaan.
Useita kertoja tekivät viekkaat koirat tämän tempun — kunnes toivottu tulos saavutettiin ja antilooppi oli täydelleen uuvutettu.