Tuntui kuin olisi enkeli hänelle hymyillyt. Hän kohotti lapsen syliinsä ja hellyyden puuskassa painoi hänet sydämelleen. Tuo sydän tunsi lohtua.

"Tuo minulle kirja", sanoi hän, puhutellen yhtä pojista.

Raamattu tuotiin — sen jykevät kannet avattiin — värssy valittiin — ja kiitoslaulu kohosi keskellä erämaata.

Kirja suljettiin; ja muutamaksi hetkeksi kaikki polvistuivat rukoukseen.

Kun van Bloom nousi jälleen pystyyn ja katsahti ympärilleen, näytti erämaa vielä kerran "iloitsevan ja kukoistavan kuin ruusu".

Sellaisia taikavoimia ovat alistuvaisuus ja nöyryys ihmissydämelle.

6. luku.

VALJAISIIN JA LIIKKEELLE.

Vaikka van Bloom luottikin täydesti korkeimman olennon suojelukseen, tiesi hän, ettei tullut jättää kaikkea Jumalan huomaan. Sellaista uskontoa ei hänelle oltu opetettu; ja hän ryhtyi heti toimeen selviytyäkseen ikävästä asemasta, johon hän oli joutunut.

Ikävä asema! Niinköhän! Se oli enemmän kuin ikävä, kuten kenttäkornetti alkoi huomata. Se oli vaarallinen.