Kuta enemmän van Bloom mietti, sitä varmemmaksi hän tästä tuli. He olivat keskellä synkkää, paljasta tasankoa, joka vailla ainoatakaan viheriäistä laikkaa levisi niin kauas kuin silmä kantoi. Kuinka paljon kauemmaksi, sitä hän ei voinut arvata; mutta hän tiesi, että muuttoheinäsirkkojen hävitykset toisinaan ulottuivat tuhansien mailien alalle. Oli varmaa, että juuri ohi kulkenut oli levinnyt hyvin laajalti.
Selvää oli, ettei hän enää voinut jäädä kraaliinsa. Hänen hevosensa, karjansa ja lampaansa eivät voisi elää ravinnotta; ja jos ne tuhoutuisivat, mistä hän ja hänen perheensä saisivat elatuksensa? Hänen oli pakko jättää kraali. Hänen täytyi lähteä laitumen hakuun aikaa tuhlaamatta, — heti. Elukat, jotka yli tavallisen ajan olivat tarhaan suljettuina, ilmaisivat jo erilaisin huudoin kärsimättömästi haluavansa ulos. Pian niillä olisi nälkä; ja vaikeata oli sanoa, milloin niille voitaisiin ruokaa hankkia.
Ei ollut varaa aikaa hukata. Joka tunti oli tärkeä — ei minuuttejakaan saanut tuhlata neuvottomassa epäröimisessä.
Kenttäkornetti käytti ainoastaan muutaman hetkisen harkitakseen. Nousisiko hän jonkun parhaimman hevosensa selkään ja ratsastaisi yksin laidunta etsimään vai olisiko parasta valjastaa vankkurien eteen ja ottaa kaikki heti mukaan?
Pian hän ratkaisi pitäen jälkimmäistä menettelyä edullisempana. Joka tapauksessa hänen olisi ollut pakko muuttaa nykyiseltä paikaltansa — jättää kraali kokonaan.
Hän voisi yhtä hyvin ottaa kaikki mukaansa heti. Jos hän lähtisi yksin, voisi kestää kauan, ennenkuin hän löytäisi ruohoa ja vettä — sillä molempia tarvittiin välttämättä — ja sillaikaa hänen karjansa saisi kärsiä.
Nämä ja muut mietteet aiheuttivat hänen päätöksensä valjastaa ja lähteä matkalle vankkureineen, hevosineen, karjoineen, lampaineen, taloustavaroineen ja koko perheineen.
"Valjaisiin ja liikkeelle" kuului käsky; ja Swartboyn, joka ylpeili saavuttamastaan vankkurien ajajan maineesta, nähtiin heiluttavan bamburuoskaansa kuin pitkää ongenvapaa.
"Valjaisiin ja liikkeelle!" kertasi Swartboy sitoen kahdenkymmenen jalan siimaansa uutta "paukuttajaa", jonka oli punonut antiloopinnahasta.
"Valjaisiin ja liikkeelle!" toisti hän, saaden suunnattoman ruoskansa paukkumaan pistolin lailla; "kyllä, baas, minä valjastaa"; ja saatuaan selville, että hänen "voorslag'insa" oli oikeassa kunnossa, Swartboy asetti bambu-varren talon seinää vasten ja meni kraaliin kootakseen vetojuhdat.