Hänen levottomuutensa eläinten tähden teki hänelle tietysti mahdottomaksi nauttia hetkenkään rauhaa, kunnes hän pääsisi takaisin niitä etsimään. Hän oli ottanut piippunsa esille vain kuluttaakseen aikaa hevosten rouskutellessa ruohoa. Niin pian kuin niiden voimat olisivat hiukan vahvistuneet, oli hänen aikomuksensa ottaa niistä kolme vankinta ja ratsastaa takaisin kraalille Hendrikin ja Swartboyn kanssa.
Niin pian kuin hevoset siis olivat kunnossa ajoa varten jälleen, otettiin ne kiinni ja satuloitiin, ja van Bloom, Hendrik ja Swartboy nousivat selkään ja lähtivät, Hansin jäädessä leiristä huolta pitämään.
He ratsastivat vinhaa vauhtia päättäen matkata kaiken yötä ja, jos mahdollista, ehtiä kraalille ennen aamua. Viimeisessä paikassa, missä heidän matkansa varrella oli ruohoa, he riisuivat satulat ja antoivat hevostensa levätä ja virkistyä. He olivat ottaneet mukaansa muutaman viipaleen paahdettua lammasta, ja tällä kertaa he eivät olleet unhottaneet täyttää kurpitsaleilejänsä vedellä — jottei heidän jälleen tarvitsisi kärsiä janoa. Tunnin pysähdyksen jälkeen he jatkoivat matkaansa.
Oli jo tullut yö heidän saapuessaan siihen paikkaan, missä härät olivat jättäneet heidät; mutta oli kirkas kuutamo, ja he saattoivat seurata vankkurien pyöräin jälkiä, jotka selvästi huomasi kuunvalossa. Silloin tällöin van Bloom käski, ollakseen asiasta varma, Swartboyn tutkia jälkiä ja katsoa, oliko karja yhä kulkenut takaisin päin. Bushmannilla ei ollut suurta vaivaa tähän vastatessaan. Hän hyppäsi satulastaan ja, kumartuen maata kohti, vastasi viivyttelemättä. Ja joka kerran oli vastaus myönteinen. Eläimet olivat varmasti menneet vanhaan kotiinsa takaisin.
Van Bloom uskoi heidän ne varmasti löytävän sieltä, mutta tapaisivatko he ne elossa? Se kysymys teki hänet huolestuneeksi.
Elukat saivat vettä lähteestä, mutta ruokaa — mistä? Palaakaan ne eivät mistään löytäisi, ja eikö nälkä olisi ehtinyt jo tuhota niitä kaikkia?
Päivä alkoi sarastaa, kun he saivat näkyviinsä entisen asuinpaikan. Se tarjosi perin omituisen näyn. Ei yksikään noista kolmesta olisi sitä tuntenut. Heinäsirkkani hävitysretken jälkeen se näytti vallan muuttuneelta, mutta nyt siinä oli jotain muuta, mikä lisäsi sen ulkomuodon omituisuutta. Näytti siltä kuin olisi rivi merkillisiä esineitä asetettu katonharjalle ja kraalin seinämiä pitkin. Mitä olivat nuo omituiset esineet, sillä rakennuksiin ne eivät varmastikaan kuuluneet? Tämän kysymyksen teki van Bloom, osaksi itselleen, mutta kyllin äänekkäästi, jotta toiset saattoivat sen kuulla.
"Vogles", (korppikotkia) vastasi Swartboy.
Varmasti siinä olikin rivi korppikotkia, jotka näkyivät istuvan pitkin seiniä.
Näiden saastaisten lintujen näkeminen oli enemmän kuin pahaa ennustavaa. Se täytti van Bloomin pelolla. Mitä ne siellä saattoivat tehdä? Siellä lähellä täytyi olla haaskoja.