Seurue ratsasti edelleen. Päivä oli nyt valjennut, ja korppikotkat olivat vilkkaassa puuhassa. Ne räpyttelivät synkeitä siipiänsä, kohosivat seinämiltä ja iskivät alas eri paikkoihin talon ympärillä.
"Siellä täytyy varmasti olla haaskoja", mutisi van Bloom.
Siellä oli haaskoja ja runsaasti. Kun ratsastajat lähestyivät, nousivat korppikotkat ilmaan, ja parikymmentä puoliksi syötyä raatoa näkyi maassa. Pitkistä, käyristä sarvista, jotka olivat jokaisen haaskan vieressä, saattoi helposti sanoa, mihin eläinlajiin ne kuuluivat. Näissä revityissä ja silvotuissa jätteissä van Bloom tunsi kadonneen laumansa jäännökset!
Ei ainoatakaan ollut jäänyt henkiin. Siellä saattoi nähdä niiden kaikkien jäännökset, sekä lehmien että härkien, maaten aitauksien likellä ja läheisellä tasangolla — kukin siellä, minne oli kaatunut.
Mutta miten ne olivat kaatuneet? Se oli salaisuus.
Varmastikaan ne eivät olleet voineet tuhoutua nälkään ja noin äkkiä. Ne eivät olleet voineet kuolla janoon, sillä lähdehän pulppusi juuri niiden vieressä. Korppikotkat eivät olleet niitä tappaneet! Mikä sitten?
Van Bloom ei tehnyt monia kysymyksiä. Hän ei jäänyt kauaksi epävarmuuteen. Kun hän ja hänen toverinsa ratsastivat yli paikan, selvisi arvoitus. Leijonien, hyeenoiden ja sakaalien jäljet selittivät kaikki kylläkin. Suuri joukko näitä elukoita oli ollut paikalla. Heinäsirkkojen muuton aiheuttama riistan niukkuus oli epäilemättä tehnyt ne tavallista saaliinhimoisemmiksi, ja seuraus oli, että karja joutui niiden uhriksi.
Missä ne olivat nyt? Aamun valo ja kenties talon näkeminen oli ne karkoittanut. Mutta niiden jäljet olivat vallan tuoreet. Ne olivat lähellä ja palaisivat varmasti jälleen seuraavana yönä.
Van Bloom tunsi voimakasta halua kostaa julmille pedoille ja toisissa olosuhteissa olisi viipynyt saadakseen niitä ampua. Mutta juuri silloin se olisi ollut typerä ja hyödytön teko. Heidän hevosensa eivät saattaneet muuta kestää sinä yönä kuin matkan leirille; ja niinpä he astumatta edes vanhaan taloon sisälle, juottivat elukkansa, täyttivät kurpitsaleilinsä lähteestä ja raskain sydämin ratsastivat vielä kerran pois kraalilta.
9. luku.