MAKAAVA LEIJONA.
He eivät olleet kulkeneet eteenpäin sataakaan askelta, kun heidän eteensä ilmestyi jotakin, mikä sai kaikki kolme äkkiä ja yht'aikaa kiristämään suitsia. Se oli leijona!
Se makasi tasangolla juuri sillä polulla, jota he aikoivat kulkea — samalla polulla, jota pitkin he olivat tulleet!
Kuinka he eivät ennen olleet sitä nähneet? Se oli matalan pensaan suojassa; mutta, kiitos heinäsirkkain, tämä pensas oli lehdetön ja sen hoikat, paljaat oksat eivät voineet tarjota piilopaikkaa niin suurelle elukalle kuin leijonalle. Sen keltaisenruskea karva paistoi silmäänpistävästi niiden läpi.
Asia on niin, ettei se ollut maannut siellä ratsastajien ajaessa ohi kraalia kohden. Se oli vasta paennut haaskojen luota nähdessään heidän lähestyvän; se oli piileskellyt aitauksien luona ja sitten juossut heidän taakseen. Se oli tehnyt tämän ovelan tempun välttääkseen yhteentörmäystä — sillä leijonakin käyttää järkeänsä kuten ihminen, joskaan ei yhtä suuressa määrin. Nähdessään ratsastajien tulevan sitä tietä, sen ajatuskyky oli kyllin voimakas ilmoittaakseen sille, etteivät he luultavasti palaisi samaa polkua. Oli luonnollisempaa että he jatkaisivat edelleen. Ihminen, joka ei olisi tiennyt heidän matkaansa liittyvistä edelläkäyneistä tapahtumista, olisi ajatellut jotenkin samaan tapaan. Jos olet vähääkään tarkannut, olet nähnyt muitten eläinten — kuten koirain, saksanhirvien, jänisten tai myöskin lintujen — menettelevän juuri samoin kuin leijona teki tässä tilaisuudessa.
Epäilemättä yllä kuvattu älyllinen menetelmä oli herännyt tämän leijonan mielessä, ja se oli lymyillyt karttaakseen yhteentörmäystä kolmen matkaajan kanssa.
Leijona ei aina niin tekisi — vaikka kyllä viidessä tapauksessa kuudesta tai useamminkin. Senpätähden on olemassa hyvin erehdyttäviä mielipiteitä tämän eläimen rohkeudesta. Muutamat luonnontutkijat, kateudelta tai vihalta näyttävän tunteen johtamina, syyttävät leijonaa suorastaan pelkurimaisuudesta, kieltäen siltä jokikisen noista jaloista ominaisuuksista, joita varhaisimmista ajoista on sen kunniaksi luettu. Toiset taas väittävät, ettei se tunne pelkoa lainkaan, ei ihmistä eikä eläintä kohtaan; ja nämä lahjoittavat sille monia muita ansioita rohkeuden lisäksi. Molemmat puolueet perustelevat mielipiteitään, ei ainoastaan pelkillä väitteillä, vaan laajasti kuvaten varmasti todistettuja tapauksia.
Miten tämä on ymmärrettävä? Tässä täytyy olla jokin pulma. Molemmat eivät voine olla oikeassa arveluissaan? Ja kuitenkin, jos kohta näyttänee merkilliseltä niin sanoa, molemmat ovat oikeassa eräässä merkityksessä.
Tosiasia on, että toiset leijonat ovat arkoja, kun taas toiset ovat rohkeita.
Tämän voisi todistaa latelemalla tosiasioita kokonaisia sivuja, mutta tässä kirjasessa ei siihen ole tilaa. Luulen kuitenkin saavani, nuori lukija, sinut vakuutetuksi verrannollisella esimerkillä.