Arvelet, että hänen olisi ollut turvallisempaa pysyä satulassa, koska leijona ei voi yllättää hevosta. Totta kyllä; mutta leijonan olisi myös ollut turvallisempaa. Ei ole lainkaan helppoa ampua hyvin hevosen selästä; mutta kun maalina sattuu olemaan julma leijona, on ratsu todella hyvinkasvatettu, jos se seisoo niin järkähtämättä, että saattaa tarkkaan tähdätä. Sellaisissa olosuhteissa on laukaus satulasta pelkkää onnenkauppaa; ja kenttäkornetti ei ollut sellaisella tuulella, että sattumalaukaus olisi häntä tyydyttänyt. Asettaen pyssynsä poikittain laastikun kärjelle ja tukien vankkaa pyssynpiippua siihen vakavasti, hän tähtäsi tarkoin läpi norsunluisten tähtäimien.
Koko tällä ajalla ei leijona ollut liikahtanut. Pensas oli sen ja metsästäjän välillä; mutta eläin saattoi tuskin luulla sen riittävän sitä salaamaan. Kaukana siitä. Sen keltaiset kyljet näkyivät selvästi okaisten oksien lomitse, ja saattoi huomata sen kuonon ja kuonokarvojen olevan punaisina härkien verestä.
Ei, se ei luullutkaan olevansa kätkössä. Hiljainen murina ja yksi tai kaksi hännän huiskausta todistivat päinvastaista. Se makasi kuitenkin hiljaa, kuten leijonat tavallisesti tekevät, kunnes niitä vielä enemmän lähestytään. Metsästäjä, kuten jo sanottu, oli lähes kahdeksankymmenen kyynärän päässä siitä.
Paitsi hännän heilahduksia, se ei tehnyt muuta liikettä, kunnes van Bloom veti liipasinta; silloin se karjaisten ponnahti useita jalkoja korkealle ilmaan. Metsästäjä oli pelännyt, että oksat saattaisivat hänen luotinsa lennähtämään syrjään; mutta oli selvää, että se todella oli osunut, sillä hän näki karvojen lentävän leijonan kyljestä, mihin luoti oli sattunut.
Se oli vain haava eikä kuolettava, kuten pian nähtiin.
Pitkin hyppäyksin peto lähestyi — piesten hännällänsä, ja näyttäen pelottavia hampaitansa. Sen harja, joka nyt oli pystyssä, näytti tehneen sen ko'on kaksinkertaiseksi. Se näytti härän suuruiselta!
Muutamassa silmänräpäyksessä se oli suorittanut välimatkan, joka erotti sen metsästäjästä, mutta viimemainittu oli jo kaukana siltä kohdalta. Samassa hetkessä kun hän oli laukaissut, hän hyppäsi hyvinkasvatetun hevosensa selkään ja ratsasti pois toisia kohden.
Kaikki kolme olivat hetkisen yhdessä — Hendrik pitäen "jääkärinsä" hanan vireessä ja valmiina, samalla kun Swartboy tarttui jouseensa ja nuoliinsa. Mutta leijona syöksyi eteenpäin ennenkuin kumpikaan ehti ampua; heidän täytyi kannustaa ratsujansa ja laukata pois sen tieltä. Swartboy oli ratsastanut yhtäälle, kun taas van Bloom ja Hendrik toisaalle; riista oli nyt kahden joukon välissä — jotka kumpikin olivat seisahtuneet vähän matkan päähän.
Leijona, hyökkäyksensä epäonnistuttua, pysähtyi ja katsoi ensin yhtä, sitten toista kuin epävarmana ketä ahdistaa.
Sen ulkomuoto oli tällä hetkellä kuvaamattoman kauhea. Koko sen julma luonto oli kuohuksissa. Sen harja oli pystyssä — se pieksi hännällään kylkiänsä — sen suussa, joka oli selko selällään, näkyi vankat terävät hammasrivit — niiden valkoiset piikit olivat jyrkkänä vastakohtana verentahraamille poskille ja kuonolle, samalla kun sen vihainen karjunta lisäsi sen esiintymisen hirmuisuutta.