Tässä pulassa Hendrik tuli hänen avukseen. Hendrik oli keksinyt keinon, millä saisi haltuunsa nuoran menemättä oven läheisyyteen.
Huutaen Swartboyta olemaan varuillaan hän ratsasti noin neljänkymmenen kyynärän päähän sisäänkäytävästä — mutta toiselle puolelle kuin Swartboy — ja pysähtyi sinne. Siinä oli paalu, jossa oli useita sakaroita ja joissa oli ollut tapana pitää suitsia.
Hendrik hyppäsi alas, ripusti ohjaksensa yhteen näistä sakaroista; nojasi "jääkäriänsä" toista vastaan, ja sitten, tähdäten nuolen varteen, veti liipasinta. Pyssy pamahti, katkenneen varren nähtiin lennähtävän ovesta, ja nuora oli vapaa!
Kaikki olivat valmiit laukkaamaan pois; mutta leijona oli yhä piiloutuneena, vaikka se murisikin julmasti kuullessaan laukauksen.
Swartboy veti nyt nuoran luokseen ja kiinnitettyään sen uuteen nuoleen lähti liikkeelle saadakseen akkunan näkyviin. Muutaman hetken kuluttua nuoli oli viiltänyt halki ilman ja iskenyt syvälle pehmeään puuhun, ja sitten luukku heilautettiin saranoillaan ja vedettiin kiinni.
Kaikki kolme hyppäsivät nyt satulasta, juoksivat ääneti ja nopeaan paikalle ja sitoivat sekä oven että luukun kiinni vankoilla ruoskahihnoillaan.
Eläköön! Leijona oli teljetty häkkiin!
11. luku.
LEIJONAN KUOLEMA.
Niin, raivoisa peto oli kauniisti satimessa. Kolme metsästäjää hengähti helpotuksesta.