Mutta kuinka juttu päättyisi? Sekä ovi että akkunaluukku olivat vankasti ja tiiviisti paikoillaan; ja vaikka saattoikin kurkistaa raoista, ei voinut mitään nähdä sisällä — koska siellä oli vallan pimeä molempien ollessa suljettuina.
Jos leijonan olisi voinut nähdäkin, ei ollut reikää, josta olisi voinut työntää sisään pyssynsuun ja ampua. Se oli aivan yhtä turvassa kuin sen vangitsijatkin; ja niin kauan kuin ovi pysyi kiinni, eivät he voineet vahingoittaa sitä enemmän kuin sekään heitä.
He voisivat jättää sen telkien taa ja antaa sen kuolla nälkään. Se voisi elää jonkun aikaa sillä, mitä sakaalit olivat jättäneet, ja kahden koiran haaskoilla, mutta se ei pitkälle riittäisi, ja lopultakin sen täytyisi antautua ja surkeasti menehtyä. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt niin varmalta van Bloomista ja hänen seuralaisistaan. Huomatessaan olevansa todella häkkiin teljettynä, peto voisi ryhtyä oven kimppuun ja onnistua terävillä kynsillään ja hampaillaan murtautumaan sen lävitse.
Mutta suuttuneella kenttäkornetilla ei ollut pienintäkään aikomusta jättää leijonalle sellaista mahdollisuutta. Hän oli päättänyt surmata pedon ennenkuin lähtisi paikalta; ja nyt hän ryhtyi miettimään, kuinka sen saattaisi suorittaa nopeimmalla ja tehokkaimmalla tavalla.
Ensin hän tuumi veistää puukollansa oveen reiän, kyllin suuren, jotta sen läpi voisi nähdä ja pistää pyssynpiipun sen kautta. Jollei hänen onnistuisi nähdä elukkaa sen läpi, tekisi hän toisen akkunaluukkuun. Kun nuo molemmat olivat talon kulmittaisilla sivuilla, saattaisi hän hallita koko sisustaa — sillä kenttäkornetin entinen asunto käsitti vain yhden huoneen. Hänen siellä majaillessaan niitä oli ollut kaksi, apuna seebrannahkainen väliverho; mutta se oli otettu pois, ja kaikki oli nyt yhtenä huoneena.
Aluksi van Bloom ei voinut ajatella muuta tapaa, jolla pääsisi käsiksi viholliseen, ja kuitenkaan ei tämäkään häntä oikein miellyttänyt. Se oli turvallinen kyllä ja toimeenpantuna voisi päättyä vain leijonan kuolemaan.
Sekä ovessa että akkunassa oleva reikä sallisi heidän ampua petoa kohti niin monta luotia kuin he haluaisivat, samalla kun he olisivat aivan turvassa sen hyökkäyksiltä. Mutta aika, joka kuluisi noiden reikien tekemiseen — sen tähden ei tämä suunnitelma miellyttänyt kenttäkornettia. Hänellä ja hänen joukollaan ei ollut aikaa tuhlata; heidän hevosensa olivat nälästä heikkoja; ja pitkä matka oli heidän edessään ennenkuin saisivat suupalaakaan. Ei, aikaa oli niukalta läven tekoon. Joku ripeämpi hyökkäystapa oli keksittävä.
"Isä", sanoi Hendrik, "entä jos sytyttäisimme talon tuleen?"
Hyvä. Ehdotus oli hyvä. Van Bloom heitti silmäyksen kattoon — rakenteeltaan kaltevaan ja pitkäräystäiseen. Se oli tehty kuivista raskaista palkeista orsineen ja säleineen ja oli kokonaan katettu korsilla jalan paksuudelta. Siitä tulisi mahtava roihu, ja sauhu riittäisi jo luultavasti tukahuttamaan leijonan, ennenkuin liekit siihen ylettyisivät.
Hendrikin ehdotus hyväksyttiin. He valmistautuivat sytyttämään talon.