Hyökkäyksessä ja juoksussa musta muunnos suuresti voittaa valkoisen. Niitä välttää kuitenkin helposti, jos metsästäjä nopeasti hypähtää sivuun, antaen niiden syöksyä sokeasti eteenpäin.
Musta sarvikuono on noin kuuden jalan korkuinen hartioiden kohdalta ja runsaat kolmetoista pitkä; valkoiset taas ovat paljon suurempia. "Kobaoba" on runsaasti seitsemän jalkaa korkea ja neljätoista pitkä!
Ei ihme, että näin erinomaisen suurta eläintä ensin luultiin elefantiksi. Tosiasia on, että kobaoba-sarvikuono on elefantin jälkeen suurin nelijalkainen; ja isoine turpineen — runsaasti kahdeksantoista tuumaa leveä pitkine kömpelöine päineen, suunnattomine painavine ruumiineen tämä eläin antaakin voimasta ja jykevästä suuruudesta yhtä valtavan vaikutuksen, muutamat sanovat valtavammankin, kuin itse elefantti. Se näyttää todella elefantin irvikuvalta.
18. luku.
ANKARA OTTELU.
Kun he ensin näkivät kobaoban, oli se, kuten sanottu, juuri tulossa esiin tiheiköstä. Pysähtymättä se suuntautui vastamainitulle lammelle, aikoen nähtävästi päästä veteen.
Tämän pienen järven alkuperänä oli luonnollisesti lähde — vaikka se oli runsaasti kolmesataa kyynärää viimemainitusta — ja jokseenkin yhtä etäällä suuresta puusta. Se oli melkein pyöreä ja noin sataviisikymmentä kyynärää läpimitaten, ansaiten siis "järven" nimen, jonka nuoret sille jo antovatkin.
Sen yläsivulla — lähteen puolella — oli ranta korkea ja yhdessä tai kahdessa kohden kallioinen, ja nämä kalliot ulottuivat lähteelle saakka pienen puron uomaa pitkin. Järven länsi- eli ulkoreunalla oli maa matalampaa, ja yhdessä tai kahdessa paikassa vesi kohosi miltei tasangon tasalle. Senpä vuoksi olikin senpuolinen ranta tepasteltu täyteen juomassa käyneiden eläinten jälkiä. Hendrik, metsämies, oli niiden joukossa havainnut monen sellaisen lajin jälkiä, joita hän ei lainkaan tuntenut.
Järven matalampaan päähän oli kobaobakin matkalla — epäilemättä sille vanha ja mieluinen juomapaikka.
Siellä oli kohta, jossa veden luo oli helpompi pääsy kuin muualla — hiukan toiselle sivulle siitä, missä liikavesi eli järven laskuvirta alkoi juoksunsa. Se oli jonkinlainen poukama heleine hiekkarantoineen, ja siihen pääsi tasangon puolelta pienoiskokoisen solan kautta, joka epäilemättä oli kovertunut lammikolle juomaan tulleiden eläinten pitkäaikaisessa käytössä. Tähän poukamaan tullen voivat suurimmatkin elukat saada syvää vettä ja hyvän pohjan, joten ne saivat juoda ilman suurta ponnistelua ja kumartumista. Kobaoba tuli suoraan järveä kohti; ja sen joutuessa lähemmäksi he saattoivat nähdä sen suuntautuvan solalle, joka johti pienelle poukamalle. Se todisti sen olleen siellä ennenkin.