Seuraavassa hetkessä se kulki aukon läpi ja seisoi polvia myöten vedessä.
Ahmaistuansa useita runsaita siemauksia — milloin aivastaen, milloin ähkien — se upotti leveän kuononsa, sarvensa ja kaikki veteen, ryöpytti sitä kuohumaan ja heittäytyen pitkäkseen alkoi kieriskellä kuin sika.
Paikka oli matala, ja suurin osa sen suunnatonta ruumista oli pinnan yläpuolella — vaikka järvessä oli kyllin syvälti vettä, jotta se olisi voinut kylpeäkin, jos olisi halunnut.
Van Bloomin kuten Hendrikinkin ensi ajatus oli, miten "kiertää" sarvikuono ja tietysti surmata se. Ei sen vuoksi, että he olisivat pelkästään toivoneet sen turmiota; mutta Swartboy oli jo esittänyt, millaista erinomaista ravintoa tästä lajista saadaan, eikä leirissä ollut mitään ruokavarastoa. Hendrikillä oli toinen tarkoitus toivoessaan elukan kuolemaa. Hän tarvitsi uuden laastikun rihlapyssyynsä ja katseli halukkaasti kobaoban pitkää sarvea.
Mutta helpompaa oli toivoa sarvikuonon kuolemaa kuin saada se aikaan. Heillä ei ollut hevosia — ei ainakaan yhtään, jonka selkään saattoi nousta — ja hyökätä jalkaisin eläimen kimppuun olisi yhtä vaarallista kuin turhaakin peliä. Todennäköisesti se keihästäisi yhden heistä suureen piikkiinsä taikka tallaisi heidät mäsäksi suunnattomien jalkainsa alle. Jollei se tekisi kumpaakaan, voisi se helposti päästä pakoon — koska mikä sarvikuono tahansa voittaa ihmisen juoksussa.
Miten heidän piti menetellä?
Ehkä he pääsisivät lähelle — ampuisivat sitä väijyksistä ja onnistuneella laukauksella kaataisivat sen. Yksi ainoa luoti toisinaan surmaa sarvikuonon — mutta vain oikein osuen, niin että se tunkee läpi sydämen tai muiden tärkeimpien elinten.
Tämä oli luultavasti paras suunnitelma. He voisivat helposti päästä kyllin lähelle. Likellä sitä paikkaa oli pensasviita. Oli luultavaa, ettei vanha kobaoba huomaisi heitä, jos he lähestyisivät tuulen alta, etenkin kun sen nautinto näytti sillä hetkellä olevan korkeimmillaan.
He olivat aikeissa lähestyä ja olivat siinä tarkoituksessa nousseet, kun äkillinen riivaus näytti vallanneen Swartboyn. Tämä alkoi hyppiä maassa, samalla mumisten hiljaisella äänellä:
"Klow! klow!"