Kuinka tämä villi bushmanni oli joutunut entisen kenttäkornetin van
Bloomin palvelukseen? Siitä on pieni romanttinen juttu. Tällainen:
Etelä-Afrikan villien heimojen keskuudessa vallitsee perin julma tapa — he jättävät vanhukset tai voimattomat ja usein sairaat tai haavoitetut kuolemaan erämaahan. Lapset jättävät vanhempansa jälkeensä, ja toverit hylkäävät usein haavoittuneen kumppanin ilman muuta huolenpitoa kuin varaamalla päivän ruoan ja pikarillisen vettä.
Swartboy-bushmanni oli joutunut tämän tavan uhriksi. Hän oli ollut muutamien heimolaistensa kanssa metsästysretkellä, jolloin leijona oli häntä pahoin runnellut. Hänen toverinsa, jotka eivät odottaneet hänen jäävän henkiin, jättivät hänet tasangolle kuolemaan; ja luultavasti hän olisikin tuhoutunut ilman kenttäkornettiamme. Viimemainittu, samotessaan yli tasankojen, löysi haavoittuneen bushmannin, nosti hänet vaunuihinsa, kuljetti hänet asuntoonsa, sitoi hänen haavansa ja hoiteli häntä, kunnes hän tuli terveeksi. Siten Swartboy joutui kenttäkornetin palvelukseen.
Vaikkakaan kiitollisuus ei ole luonteenomaista hänen rodulleen, ei Swartboy ollut kiittämätön. Kaikkien muiden palvelijoiden mennessä tiehensä hän pysyi uskollisena herrallensa; ja niistä ajoista saakka hän oli ollut mitä kelvollisin ja hyödyllisin työntekijä. Hänpä olikin todella ainoa, joka oli jäänyt; poikkeuksena oli vain eräs tyttö, Totty — joka luonnollisesti oli hottentotti ja jotenkin samaa pituutta, kokoa ja väriä kuin Swartboy.
Sanoimme, että Swartboy ja Hendrik satuloivat paria hevosta. Niin pian kuin he saivat sen tehdyksi, he nousivat hevosten selkään ja ratsastaen ulos kraalista suuntasivat kulkunsa suoraan lakeuden poikki. Heitä seurasi pari vankkaa, hurjannäköistä koiraa.
Heidän tarkoituksensa oli ajaa kotiin härät ja toiset hevoset, jotka kävivät laitumella hyvän matkan päässä. Heillä oli tapana tehdä näin joka ilta samalla tunnilla — sillä Etelä-Afrikassa on välttämätöntä yöksi sulkea koko karja tarhaan, suojellakseen sitä saalistavilta pedoilta. Tätä tarkoitusta varten on rakennettu useita korkeaseinäisiä aitauksia — kraaleja, kuten niitä nimitetään. Tällä sanalla on sama merkitys kuin espanjalaisella "corral"-sanalla, ja luulen portugalilaisten sen tuoneen Afrikaan — koskapa se ei ole alkuasukkaiden antama nimitys.
Nämä kraalit ovat tärkeitä laitteita buurin talossa, melkein yhtä tärkeitä kuin hänen oma asuinrakennuksensa, jota tietysti myös nimitetään kraaliksi.
Nuoren Hendrikin ja Swartboyn ratsastaessa hevosia ja karjaa hakemaan lähti Hans, jättäen työnsä puutarhassa, kokoamaan lampaat ja ajamaan ne kotiin. Nämä kävivät laitumella toisella taholla, mutta koska ne olivat lähellä, meni hän jalan, ottaen pikku Janin mukaansa.
Trüey, sidottuaan lemmikkinsä paaluun, oli mennyt sisälle taloon auttaaksensa Tottya illallisen laitossa. Näin kenttäkornetti jäi yksikseen piippuinensa, jota hän yhä poltteli.
Hän istui aivan ääneti, vaikka hän tuskin saattoi pidättyä ilmaisemasta tuntemaansa tyydytystä, nähdessään perheensä näin uutterassa työssä. Vaikka hän oli tyytyväinen kaikkiin lapsiinsa, täytyy tunnustaa, että hän oli erikoisesti mieltynyt rajuun Hendrikiin, jolla oli hänen oma nimensä ja joka muistutti hänelle enemmän hänen omaa nuoruuttansa kuin yksikään toisista. Hän ylpeili Hendrikin uljaasta ratsastustaidosta, ja hänen silmänsä seurasivat tätä yli tasangon, kunnes ratsastajat olivat melkein mailin päässä ja sekaantuivat karjan joukkoon.