Vihdoin se lakkasi "kirnuamasta" jaloillaan eikä enää nostanut vettä kärsäänsä; ja nyt metsästäjät huomasivat, että järvi oli punaisena sen ympärillä! Sen veri oli veden punannut.
He eivät enää epäilleet sitä, että sarvikuono oli sitä haavoittanut; mutta oliko haava paha, sitä he eivät voineet sanoa. Se oli sen kyljessä, ja he saattoivat yhä nähdä vain sen leveän peräpuolen siitä asennosta, jossa se yhä seisoi. Mutta he odottivat hyvässä uskossa — koska he tiesivät, että mennessään pois vedestä sen täytyisi kääntää kylkensä heihin päin.
Useita minuutteja se pysyi samassa asennossa; mutta he huomasivat, ettei se enää piessyt hännällänsä ja että sen ryhti oli veltto ja lamaantunut. Silloin tällöin se käänsi kärsänsä sitä paikkaa kohti, johon se oli saanut piston kobaoban sarvesta. Oli ilmeistä, että haava vaivasi sitä, ja tämä ilmeni vielä selvemmin sen kärsän kautta tulevassa äänekkäässä, tuskallisessa hengityksessä.
Nuo kolme alkoivat käydä kärsimättömiksi. Hendrik pyysi lupaa hiipiä toiseen paikkaan ampuakseen sitä, jotta se käännähtäisi.
Juuri sillä hetkellä elefantti liikahti kuin aikoen tulla ylös vedestä.
Se oli kääntynyt miltei ympäri — sen pää ja eturuumis olivat kuivalla maalla — kolme pyssyä ojennettiin — kolmen metsästäjän silmät olivat katsomaisillaan pyssyjensä tähtäimien läpi, kun äkkiä nähtiin sen horjahtavan — ja sitten vierähtävän kumoon! Valtavasti loiskahtaen sen suunnaton ruumis vaipui veteen, vyöryttäen suuria aaltoja järven joka kolkkaan.
Metsästäjät laskivat hanan vireestä ja hypähtäen väijyksistään ryntäsivät esiin rannalle. Yhdellä silmäyksellä he näkivät, että elefantti oli kuollut. He näkivät sen kyljessä olevan haavan — sarvikuonon sarven tekemän läven. Se ei ollut kovin suuri, mutta kauhea ase oli tunkeutunut syvälle sen ruumiiseen, sisäelimiin asti. Ei ihme siis sen aiheuttama seuraus — mahtavimman nelijalkaisen kuolema.
Niin pian kun elefantin kuolema tuli tiedoksi, nähtiin kaikkien ryntäävän paikalle. Pikku Trüey ja Jan kutsuttiin pois piilopaikasta — sillä he olivat kumpikin olleet kätkössä vankkureissa — ja Totty meni myös rannalle muiden joukossa. Swartboy oli ensimmäisenä paikalla tuoden muassaan kirveen ja suuren puukon — sillä Swartboylla oli aikeita ruhoon nähden — Hans ja Hendrik riisuivat yltään nuttunsa auttaakseen tässä teurastuspuuhassa. Ja mitä puuhaili van Bloom sillä välin? Oi, se on tärkeämpi kysymys kuin luuletkaan. Se oli tärkeä hetki — suuren ratkaisun hetki kenttäkornetin elämässä.
Hän seisoi käsivarret ristissä järven rannalla, juuri sillä kohdalla, johon elefantti oli kaatunut. Hän näytti vaipuneen hiljaiseen mietiskelyyn, silmät käännettyinä eläimen suunnatonta ruhoa kohti. Ei, ei ruhoa kohti. Tarkka vaarinottaja olisi havainnut, etteivät hänen silmänsä harhailleet yli tuon paksun nahan ja lihan muodostaman vuoren, vaan lepäsivät määrätyssä kohdassa.
Eläimen kyljessäkö olevassa haavassa? Miettikö van Bloom, kuinka pisto oli aiheuttanut noin suunnattoman elukan kuoleman?