Osoittaen pitkiä puolikuita, hän sanoi:
"Näettehän nuo kauniit torahampaat?"
Tietysti he kaikki näkivät.
"No tunnetteko niiden arvoa?"
Ei. He tiesivät, että ne olivat jonkin arvoisia. He tiesivät elefantin torahampaista saatavan norsunluuta tai oikeammin, että elefantin torahampaat olivat juuri norsunluuta, ja että sitä käytetään satojen esineiden valmistukseen. Olipa todella pikku Trüeylla siitä tehty soma viuhkakin, ennen hänen äitinsä oma, ja Janilla oli puukko norsunluisine päineen. Norsunluu oli kaunista ainetta ja aika kallishintaista, sen he tiesivät. Tämän kaiken he tiesivät, mutta eivät voineet arvata näiden kahden torahampaan arvoa. Niin he sanoivat.
"No niin, lapseni", sanoi van Bloom, "niin paljon kuin minä voin niitä arvioida, ne ovat kumpikin kahdenkymmenen Englannin punnan arvoisia".
"Oi voi! Sellainen suuri summa!" huusivat kaikki yhdessä hengenvedossa.
"Niin", jatkoi kenttäkornetti; "luulisin, että kumpikin torahammas painaa sata naulaa, ja koska norsunluun hinta nykyään on neljä shillingiä ja kuusi penceä naula, tuottaisivat nämä kaksi rahassa neljän- ja viidenkymmenen punnan välillä.".
"No, sillähän voisi ostaa täyden valjakon parhaita härkiä!" huudahti
Hans.
"Neljä hyvää hevosta!" sanoi Hendrik.