"Koko lauman lampaita!" lisäsi pikku Jan.
"Mutta kelle ne voimme myydä?" kysyi Hendrik vaitiolon jälkeen. "Olemme kaukana siirtokunnista. Kuka antaisi meille niistä joko härkiä tai hevosia tai lampaita? Ei maksaisi vaivaa kuljettaa kahta torahammasta niin pitkää matkaa —"
"Ei kahta, Hendrik", sanoi hänen isänsä keskeyttäen hänet; "mutta ehkäpä kaksikymmentä — jopa kaksi kertaa kaksikymmentä tai kolme kertaa se määrä. Ymmärrättekö nyt, mikä tekee minut näin iloiseksi?"
"Aaa!" huudahti Hendrik kuten muutkin, jotka nyt alkoivat käsittää, mistä heidän isänsä oli niin hyvillään, "arvelet, että voimme näillä tienoilla saada useampia torahampaita?"
"Aivan niin. Luulen täällä olevan paljon norsuja. Olen varma siitä, päättäen jo huomaamistani lukuisista jäljistä. Meillä on pyssymme ja onneksi paljon ampumavaroja. Olemme kaikki jotenkin hyviä ampujia — miksi emme voisi saada enempää näitä kallisarvoisia voitonmerkkejä!"
"Ja me saamme", jatkoi van Bloom. "Tiedän, että saamme, sillä tunnen Jumalan käden, joka keskelle kurjuuttamme lähettää meille tämän rikkauden — menetettyämme kaikki. Enemmän tulee saman käden johtaessa. Olkaa siis hyvällä mielellä, lapseni! Meillä ei ole puutetta — saamme vielä runsaasti — voimme tulla rikkaiksi!"
Ei sen vuoksi, että yksikään noista olennoista olisi välittänyt paljoakaan rikkaudesta, vaan nähdessään isänsä onnellisena he puhkesivat oikein riemuhuutoon, johon sekä Totty että Swartboy yhtyivät. Se kaikui yli pienen järven ja sai yöpuulle asettumassa olevat linnut ihmettelemään, mitä oli tekeillä. Koko Afrikassa ei ollut onnellisempaa joukkoa kuin tuo, joka sillä hetkellä seisoi yksinäisen pienen lammen partaalla.
20. luku.
ERÄMIEHIKSI LYÖTTÄYTYNEINÄ.
Kenttäkornetti oli siis päättänyt lyöttäytyä erämieheksi ammatiltaan — elefantinmetsästäjäksi; ja oli mieluisaa ajatella, ettei tämä toimi luvannut ainoastaan jännittävää urheilua, vaan suurta hyötyäkin. Hän tiesi, ettei ollut niinkään helppo asia onnistua surmaamaan moista suurta ja kallisarvoista riistaa kuin norsut ovat. Hän ei olettanut muutamassa viikossa tai kuukaudessa saavansa mitään suuria määriä norsunluisia voittosaaliita; mutta hän oli tehnyt päätöksen viettää vaikkapa vuosia näissä hankkeissa. Vuosikausia hän viettäisi "pensastolaisen", bushmannin, elämää — vuosikausia hänen poikansa olisivat "pensastopoikia", ja hän toivoi, että ajan tullen hänen kestävyytensä ja ponnistelunsa tuottaisivat runsaan palkkion.